Uutinen

Yli 81 000 palkansaajan lakko on alkanut kymmenessä kaupungissa 3.5. 

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian jäsenten neuvottelujärjestö JUKOn lakot ovat alkaneet tänään 3.5. Helsingissä, Vantaalla, Espoossa ja Kauniaisissa sekä Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä. Työnseisaukset kestävät seitsemän vuorokautta ja päättyvät maanantaina 9.5. klo 23.59. Lakot sulkevat laajasti päiväkoteja ja oppilashuollon palveluita kaikissa lakkokaupungeissa.

Talentian jäsenistä lakossa ovat kaupunkien palveluksessa olevat varhaiskasvatuksen, koulutuksen, opetuksen ja oppilashuollon työntekijät ja viranhaltijat, jotka kuuluvat SOTE-, KVTES- tai OVTES-sopimusten piiriin. Näitä ovat esimerkiksi varhaiskasvatuksen opettajat, koulukuraattorit ja sosionomit. Lisäksi Vantaalla lakossa ovat lapsiperheiden sosiaalityössä ja lastensuojelussa työskentelevät, muun muassa sosionomit, lastensuojelulaitoksen ohjaajat ja perhetyöntekijät.

Kunta-alan työkiistaan ei ole toistaiseksi saatu ratkaisua. Osapuolet ovat yhä palkkauksen ja palkkajärjestelmien kehittämisen osalta liian kaukana toisistaan.

– Sosiaalialan korkeakoulutetut tekevät suomalaisen yhteiskunnan kannalta korvaamattoman tärkeää työtä, mutta jäävät valitettavasti jatkuvasti jalkoihin palkkauksessa. Näin ei voi enää olla. Olemme aloittaneet tänään lakot pääkaupunkiseudun ohella Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä. Toivottavasti työtaistelutoimien vaikutus nähdään pian neuvotteluratkaisussa palkkaohjelman muodossa, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.

Lakkoihin osallistuvat kaikki kuntasektorin jukolaiset liitot, joita ovat Talentian lisäksi muun muassa Lääkäriliitto, Suomen Terveydenhoitajaliitto, Psykologiliitto, Opetusalan ammattijärjestö OAJ ja Akavan Erityisalat. Työtaistelutoimien ulkopuolelle rajataan tehtävät, jotka voivat aiheuttaa kansalaisten hengen, terveyden, turvallisuuden ja omaisuuden vaarantumisen.

Lakot eivät vaikuta Talentian valtakunnalliseen kunta-alan jäsenten ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon, joka on alkanut 18.4. ja jatkuu toistaiseksi.

>> Lue lisää lakoista

Talentia vaatii palkkaohjelmaa sosiaalialan korkeakoulutetuille

Talentia tavoittelee neuvotteluissa monivuotista palkkaohjelmaa sosiaalialan korkeakoulutetuille. Myös työn vuoksi tapahtuva matkustaminen on korvattava, ja työajalla on saatava ruokailla joutuisasti.

– Tulevaan sopimukseen on äärimmäisen tärkeää saada monivuotinen palkkaohjelma, jotta sosiaalialan korkeakoulutetut eivät karkaa alalta. Palkkaohjelmaan sisältyvien korotusten avulla palkat on mahdollista saada vastaamaan työn yhä lisääntyvää vastuuta ja vaativuutta, Karsio painottaa.

>> Lue lisää Talentian neuvottelutavoitteista

Seuraa Talentian viestintää ja tutustu ohjeisiin

Lisätiedot, päivystysajat ja käytännön ohjeet jäsenille on koottu Talentian verkkosivuille talentia.fi/tyotaistelu. Sivuilta löytyvät myös vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta ja lakosta.

Päivitämme ajantasaista tietoa neuvottelujen etenemisestä sekä toimintaohjeita Talentian someen Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Jäsenten tulee seurata myös sähköpostia.

Jäsenten on tärkeää tarkistaa, että jäsentiedot ovat ajan tasalla, jotta Talentiasta lähtevä tieto ja toimintaohjeet tavoittavat kaikki jäsenet.

>> Tarkista yhteystietosi sähköisesti