Yrittäjäjäsenen ja ammatinharjoittajan jäsenedut
Yrittäjäksi ryhtynyt talentialainen voi jatkaa jäsenyyttään yrittäjäjäsenyytenä.
Työelämän oikeusturvaetu on voimassa jäsenen toimiessa itsenäisenä ammatinharjoittajana olosuhteissa, jotka vastaavat työsuhteen omaista työskentelyä eikä ammatinharjoittajalla ole työntekijöitä. Kun kyse on osakeyhtiön vähemmistöosakkaasta, joka samalla työskentelee yhtiössä, ratkaistaan oikeusturvaedun voimassaolo asian luonteen sekä osakasaseman ja henkilöllä olevan tosiasiallisen määräysvallan perusteella. Oikeusturvaetu on voimassa vain, kun tosiasialliset olosuhteet vastaavat työsuhteiseen työntekijään rinnastuvaa oikeusturvan tarvetta.
Yrittäjän ja ammatinharjoittajan kannattaa muistaa, että Talentia ei ole ottanut jäsenilleen potilasvakuutusta, vaan se on hankittava itse.
Kenet tulkitaan yrittäjäksi?
Yrittäjille ja palkansaajille on erilliset työttömyyskassat. Palkansaajakassan jäsen ei voi kerryttää työssäoloehtoaan yritystoiminnalla eikä yrittäjäkassan jäsen palkkatyöllä.
Päätoiminen yrittäjä ei siis voi liittyä palkansaajakassan jäseneksi, vaan hänen tulee liittyä Yrittäjäkassaan, jos hän haluaa vakuuttaa itsensä työttömyyden varalta.
Tutustu tästä Yrittäjäkassaan.
Ilmoitathan Talentian jäsenpalveluneuvojille jasenyys@talentia.fi, jos olet ryhtynyt yrittäjäksi.
Sinun ei tarvitse erota Talentiasta, vaan voit halutessasi jatkaa jäsenyyttäsi Talentian yrittäjäjäsenenä. Jos ryhdyt yrittäjäksi, muista vaihtaa jäsenyytesi Erko-kassasta Yrittäjäkassaan kolmen kuukauden kuluessa. Näin varmistat, ettei ansioturvaasi synny katkosta.
Voit halutessasi jäädä edelleen palkansaajakassan jäseneksi jopa 18 kuukaudeksi yrittäjäksi ryhtymisestä. Tätä ei kuitenkaan yleensä suositella, koska:
- et kerrytä päivärahaoikeutta tänä aikana
- jo ansaittu päivärahaoikeutesi päättyy, kun yritystoiminta on jatkunut 18 kuukautta
Palkansaajakassan jäsenyyttä kannattaa jatkaa vain, jos aiot palata palkkatyöhön 18 kuukauden sisällä.
Muista myös: jos päätät jäädä palkansaajakassan jäseneksi, sinun täytyy erota kassasta itse ilmoittamalla asiasta Talentian jäsenpalveluneuvojille, kun 18 kuukautta tulee täyteen. Tästä ei tule erillistä muistutusta.
Lue lisää yrittäjän työttömyysturvasta Erko-kassan ja Yrittäjäkassan verkkosivuilta.
Talentian jäsenedut kuuluvat myös yrittäjäjäsenille
Talentian yrittäjäjäsenenä nautit edelleen monipuolisista jäseneduista. Saat vakuutuksia ja koulutuksia sekä suuren valikoiman etuja vapaa-ajalle. Myös alueelliset ja valtakunnalliset jäsenyhdistykset järjestävät tapahtumia ja virkistystä jäsenille.
AKY – Akavalaiset yrittäjät
AKY – Akavalaiset yrittäjät on korkeakoulutettujen yrittäjäjärjestö, johon Talentian yrittäjäjäsenet kuuluvat. AKY edistää korkeakoulutettujen yrittäjien toimintaedellytyksiä ja järjestää tapahtumia ja koulutuksia, jotka kuuluvat Talentian jäsenetujen lisäksi yrittäjäjäsenillemme.
AKY:n jäsenedut
- valmiiksi kilpailutettu työterveyshuolto
- Suomen Yrittäjien palvelupaketti edullisesti
- alennusta UKKO Kevytyrittäjä ja UKKO Yrittäjä -palveluiden palvelumaksuista
- alennusta OP Kevytyrittäjä -palvelusta
- alennusta Hooklen sosiaalisen median markkinointipalvelun palvelumaksusta
- runsaasti tapahtumia ja tallenteita ympäri vuoden, myös materiaalipankki ja tallenteita
Yritysneuvonta
Suomessa jokaisella on mahdollisuus maksuttomaan yritysneuvontaan. Neuvontaa tarjoavat esimerkiksi:
- Uusyrityskeskukset
- Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset)
- Kunnat
- Yritys-Suomi
Nämä toimijat opastavat yrittäjyydestä kiinnostuneita ympäri Suomea. Kun saat hyvän yritysidean, ota yhteys lähimpään yrityspalvelukeskukseen. Siellä asiantuntijat auttavat sinua liikeidean kehittämisessä. Sinua autetaan tekemään alustavat markkinatutkimukset, laskelmat kannattavuudesta, sekä kartoitus rahoituksen saatavuudesta. Saat myös neuvoja liiketoimintasuunnitelman tekemiseen ja tukea päätökseesi yrityksen perustamisesta.
Yritysneuvontaa saa suomeksi ja ruotsiksi ja ainakin suurimmissa kaupungeissa myös englanniksi ja muilla kielillä.
Jäsenedut
Talentian jäsenenä saat enemmän. Jäsenmaksun hinnalla voit luottaa, että etuasi valvotaan ja pääset hyödyntämään kymmeniä rahanarvoisia jäsenetuja.
Uraopas
Talentian uraoppaasta löydät vinkkejä ja neuvoja muun muassa työnhakuun, CV:n laatimiseen ja omien vahvuuksien tunnistamiseen.
Liity Talentian jäseneksi
Voit liittyä jäseneksi, jos sinulla on sosiaalialan korkeakoulututkinto tai suoritat sellaista parhaillaan.