Vuoden 2022 kuntouttavien kurssien haku alkanut
Talentia järjestää jäsenilleen kolme Kiila-kuntoutusjaksoa yhteistyössä Kelan ja Verven kanssa. Kuntoukset toteutetaan Hämeenlinnassa, Turussa ja Helsingissä.
Hämeenlinnan ja Turun kurssille voivat osallistua kaikki talentialaiset sosiaalialan korkeakoulutetut jäsenet. Uutuutena on valtakunnallinen talentialaisten varhaiskasvatuksen opettajien ja sosionomien kuntouttava kurssi, joka järjestetään Helsingissä. Talentian jäsen voi ilmoittautua itselleen parhaaksi kokemaansa ryhmään.
Kiila on ryhmäkuntoutusta 5–8 henkilön ryhmässä. Sosiaalialan tai varhaiskasvatuksen vertaisryhmän kautta saa näkökulmia, tukea ja ammattialakohtaista syvyyttä työssä jaksamisen edistämiseen.
Kuntoutus sisältää kolme ryhmäjaksoa, joista ensimmäinen alkaa Hämeenlinnassa elokuussa ja muissa syyskuussa. Lisäksi ennen kuntoutusta tehdään henkilökohtainen arviointi jokaisen osallistujan tilanteesta ja tarpeista. Kokonaisuuden aikana on myös oman kuntoutussuunnitelman seurantaa ja päätteeksi loppuarviointi.
Aloita haku nyt
Hämeenlinnan kurssin hakuaika päättyy jo 31.3., joten haethan paikkaa mahdollisimman pian. Turun kurssin ilmoittautuminen jatkuu 31.5. asti ja Helsingin varhaiskasvatuksen kurssin 30.6. asti. Kurssit saattavat tulla täyteen, jolloin ensiksi ilmoittautuneet mahtuvat mukaan.
Kurssien ensihaastattelut alkavat kesä-elokuussa. Kokonaisuutena kuntoutus kestää noin vuoden. Tarkoitus on saada aikaan pysyviä muutoksia, jotta osallistujat jaksavat pitempään työurallaan.
Kiila-kurssille hakeudutaan työterveyshuollon lääkärin B-lausunnolla. Siitä tulee käydä ilmi, että hakija on kuormittunut ja tämä uhkaa työkykyä ja työssä jaksamista.
Kurssille haetaan Kelasta kurssinumerolla (Hämeenlinna 86702, Turku 86264, varhaiskasvatus / Helsinki 86112). Lue lisää ja ilmoittaudu: www.kela.fi/kiila-kuntoutus.
Lue lisää kursseista:
Hämeenlinnan Kiila-kurssi (alkaa 22.8.2022, ilmoittautuminen viimeistään 31.3.)
Turun Kiila-kurssi (alkaa 5.9.2022, ilmoittautuminen viimeistään 31.5.)
Varhaiskasvatuksen Kiila-kurssi, Helsinki (alkaa 20.9.2022, ilmoittautuminen viimeistään 30.6.)