Tiedote

Varhaiskasvatuksen työntekijät osallistuvat 31.1.–1.2. lakkoon pääkaupunkiseudulla

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian työsopimussuhteiset jäsenet, jotka työskentelevät varhaiskasvatuksessa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa, osallistuvat lakkoon 31.1.–1.2.2024. Lakko koskee niin julkista kuin yksityistä varhaiskasvatusta.

Kyseessä on maan hallituksen työelämäheikennyksiä vastaan suunnattu poliittinen työtaistelu. 

– Pahin myrkky on hallituksen esittämä vientivetoinen työmarkkinamalli. Jos se toteutuu, voimme heittää hyvästit sille, että naisvaltaiset alat koskaan nousevat palkkakuopasta. Tätä emme voi hyväksyä, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.

Hallituksen työelämäheikennykset tarkoittaisivat takapakkia työelämän tasa-arvokehitykselle. Varhaiskasvatuksen sekä sosiaalialan työntekijöiden palkat ovat jo nyt matalia työn vaativuuteen nähden. Jatkossa palkkakehitys ei ainakaan paranisi.

– Varhaiskasvatuksessa ja sosiaalialalla on jo vuosikausia kärsitty kovasta työvoimapulasta, joka hallituksen toimilla pahenee entisestään. Miten hallitus houkuttelisi näille aloille työntekijöitä? Karsio ihmettelee.

Vientivetoinen työmarkkinamalli ei ole ihmekonsti

Vientivetoiselle työmarkkinamallille ei ole kyetty laskemaan työllisyys- tai talousvaikutuksia. Työmarkkinoiden vakautta se kuitenkin horjuttaisi. Malli alentaa sovitteluinstituution merkitystä ja rikkoo suomalaista työmarkkinamallia. Työriidat todennäköisesti pitkittyisivät.

Myös muissa hallituksen työelämää koskevissa esityksissä on työmarkkinoiden tasa-arvoa koskevia ongelmia. Suunnitteilla on ottaa käyttöön jatkuva 12 kuukauden koeaika, kun määräaikaisuus ei enää edellyttäisi perusteita. Riskinä on, että esimerkiksi määräaikainen työsuhde päätetään työntekijän tullessa raskaaksi.

Lisäksi aikuiskoulutustuen lakkautus iskee naisvaltaisiin aloihin. Lakkautus heikentää erityisesti pienpalkkaisten ja naisvaltaisten alojen työntekijöiden asemaa.

Jenni Karsio

Puheenjohtaja
Yhteiskunta-, sopimus- ja järjestöpolitiikka, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, kansainväliset asiat
09 3158 6001, 044 541 5955