Uutinen

Työsuojeluvaalit käydään syksyllä – lähde ehdolle työsuojeluvaltuutetuksi

Tänä syksynä työpaikoilla valitaan uudet työsuojeluvaltuutetut. Olisitko sinä kiinnostunut tehtävästä tai onko sinulla työkaveri, joka olisi sopiva tehtävään?

Sosiaalialan ja varhaiskasvatuksen työolosuhteiden parantamisen kannalta on tärkeää, että työsuojeluvaaleissa valitaan alan tehtävät ja työn sisällöt tuntevia talentialaisia. Työsuojeluvaltuutetut edustavat työntekijöitä työsuojeluun liittyvissä asioissa ja vievät kehittämistä ja puuttumista vaativat tilanteet työnantajan tietoon.

Työsuojeluviranomaiset ja Talentia kouluttavat säännöllisesti työsuojeluvaltuutettuja, joten tukea ja tietoa saa tarvittaessa.

Työsuojeluvaltuutettu saa korvausta tehtävästä, ja valtuutettujen ajankäytöstä on sovittu erillisessä sopimuksessa. Yli kymmenen hengen työpaikan työsuojeluvaltuutettu käyttää aikaa vähimmillään neljä tuntia neljässä viikossa, mutta ajankäytössä voidaan huomioida myös ajankohtaiset erityistarpeet.

Vaalit syys-joulukuussa

Työsuojeluvaalit käydään työpaikoilla syys-joulukuussa, ja uudet työsuojeluvaltuutetut aloittavat vuoden 2022 alussa. Kaikki työpaikan työsuhteessa olevat työntekijät ja toimihenkilöt saavat asettua ehdokkaiksi ja asettaa ehdokkaita.

Vaaleissa työntekijät valitsevat edustajikseen työsuojeluvaltuutetun ja kaksi varavaltuutettua. Vaali käydään kaikilla vähintään kymmenen henkilön työpaikoilla. Kaikilla työsuhteessa olevilla on äänioikeus.

Lisätietoja työsuojeluvaaleista ja työsuojeluvaltuutetun tehtävästä saa työpaikan nykyiseltä työsuojeluvaltuutetulta, Työsuojelu.fi-sivulta sekä Talentian työelämän asiatuntijapalvelujen neuvonnasta.

Hyödynnä vaalimateriaalia

Talentia on tehnyt runsaasti työsuojeluvaalien markkinointimateriaalia oman ehdokkuuden tueksi ja yhdistysten käyttöön.

>> Tutustu Talentian työsuojeluvaalimateriaaliin