Työikäiset rokotettava riskin mukaan
Nyt kun riskiryhmät ja iäkkäät alkavat Suomessa olla rokotettuna, on syytä painottaa rokotuksia heille, jotka kohtaavat työssään päivittäin asiakkaita ja vierailevat heidän kodeissaan, kuten sosiaalialan korkeakoulutetut, linjasi 24. –25.4. etänä kokoontuva Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian liittovaltuusto kokouksessaan.
– Sosiaalihuollossa työskentelevät eivät voi tehdä työtään etänä, kuten monet muut asiantuntijatyötä tekevät. Esimerkiksi lastensuojelussa sosionomit ja sosiaalityöntekijät kohtaavat asiakkaita kasvotusten ja vierailevat heidän kodeissaan kokonaiskuvan saamiseksi lapsen ja perheen tilanteesta, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Erilaisissa asumispalveluissa ja lastensuojelulaitoksissa työntekijät työskentelevät tiloissa, joissa asiakkaat asuvat. Varhaiskasvatuksen opettajat puolestaan sylittelevät kymmeniä lapsia päivittäin ja auttavat lapsia päivittäisissä askareissa. Siitä huolimatta näitä ammattiryhmiä ei vielä ole rokotettu.
– Ihmistä on autettava, vaikka oma rokotus puuttuu. Sen sanelevat jo sosiaalialan ammattieettiset ohjeetkin. On huolestuttavaa, että työntekijät ovat vaarantaneet oman turvallisuutensa jo yli vuoden ajan, ja nyt nuorimmat alalla olevat tulevat saamaan rokotuksensa tässä maassa työikäisistä viimeisten joukossa, Jenni Karsio sanoo.
Talentia vaatii, että työikäisten osalta priorisoidaan ne ryhmät, jotka työssään ovat läheisissä kosketuksissa muihin ihmisiin, kuten sosiaalityöntekijät, sosionomit, varhaiskasvatuksen opettajat, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat.
Lisätietoja:
Jenni Karsio, puheenjohtaja, puh. 044 541 5955
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia