Tiedote

Talentia käynnistää Hyvinvoiva työpaikka -kilpailun sosiaalialalle

Teetkö töitä hyvinvoivassa työyhteisössä? Jos teet, ilmoita työpaikkasi nyt mukaan Hyvinvoiva työpaikka -kilpailuun. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia haluaa kilpailulla nostaa esiin sosiaalialan työyhteisöjä, joissa henkilöstö voi hyvin.

– Psykososiaalinen kuormitus on suurin riski sosiaalihuollon työntekijöiden työkyvylle. Esimerkiksi Kevan mukaan mielenterveysdiagnoosit ovat yleistyneet työkyvyttömyyteen johtavina syinä, sanoo Talentian erityisasiantuntija Jaana Manssila.

– Päätimme perustaa Hyvinvoiva työpaikka -kilpailun etsiäksemme sosiaalialan yhteisöjä, joissa työhyvinvointia pidetään tärkeänä ja sen eteen tehdään töitä. Sellaisiakin työpaikkoja on, ja haluamme tuoda niitä esille esimerkkinä muille, Manssila sanoo.

Työhyvinvointi vaikuttaa merkittävästi työyhteisöjen menestykseen. Hyvinvoivan työyhteisön tunnistaa muun muassa siitä, että vaikeistakin asioista pystytään puhumaan avoimesti, työntekijät luottavat toisiinsa, työtä kehitetään yhdessä ja työmäärä pysyy aisoissa.

Hyvinvoivassa työyhteisössä työntekijät tietävät omat perustehtävänsä ja ovat mukana päättämässä työhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kiusaamiselle ja muulle epäasialliselle käytökselle on nollatoleranssi. Työpaikoilla voidaan saada aikaan myös säästöjä, kun työntekijöiden poissaolot vähenevät ja hyvinvointi työssä paranee.

Hyvinvoiva työpaikka -kilpailuun voi ilmoittautua 15.8. asti

Haluamme ehdottomasti kuulla lisää, jos koet työskenteleväsi hyvinvoivassa työpaikassa. Ilmoita työpaikkasi mukaan Talentian Hyvinvoiva työpaikka -kilpailuun viimeistään 15.8. täyttämällä oheinen lomake: Hyvinvoiva työpaikka -kilpailu  Suosittelemme täyttämään lomakkeen tietokoneella tai pädillä.

Hyvinvoiva työpaikka -kilpailun voittaja julistetaan Sosiaalialan asiantuntijapäivillä 5.10.2021 Oulussa.

Voittajan valitsee Talentia. Voittajan valinnassa käytetään kriteereinä lomakkeessa mainittuja asioita. Loppusuoralla hyvät perustelut voivat kuitenkin nostaa työpaikkasi voittajaksi, joten muistathan perustella vastauksesi.

Kisan voittaja saa palkinnon, joka on suunnattu koko työyhteisölle.

Lisätietoja:
Erityisasiantuntija
Jaana Manssila
jaana.manssila@talentia.fi