Tiedote

Sosiaalityöntekijäpula ratkeaa rahalla ja työolosuhteilla

Pinttyneet puheet valtavasta sosiaalityöntekijäpulasta voi viimein kaataa Kankkulan kaivoon, sillä Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian selvitys osoittaa, että sosiaalityöntekijöitä on kyllä saatavilla, jos työnantaja aidosti haluaa.

Talentian juuri valmistuneen Sosiaalityön työpaikkojen houkuttelevuus -selvityksen mukaan 50 % selvitykseen osallistuneista sosiaalityöntekijöistä on valmis vaihtamaan sosiaalityöntekijän töihin toiselle työnantajalle 3501–4000 euron palkalla. Reilu 20 % vaihtaisi työpaikkaansa yli 4000 euron palkalla. Näin ollen yli 4000 euron bruttokuukausipalkka voisi riittää houkuttelemaan 70 % sosiaalityöntekijöistä työpaikan vaihtoon.

Tällä hetkellä sosiaalityöntekijän tehtäväkohtainen mediaanipalkka on kuntasektorilla 3 002 euroa, ja kyselyyn vastanneiden yleisin palkkataso oli 3001–3500 euroa. Tässä puhutaan siis nyt hyvin maltillisesta korotuksesta.

”Jos koneiden hoitamisesta maksetaan 4000 euroa insinöörille, miksi ei ihmishenkiä pelastavalle maisterikoulutuksen saaneelle sosiaalityöntekijälle maksettaisi vähintään samaa?” kysyy Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki.

Työn tekoon on oltava edellytykset

Palkan lisäksi tärkeimmät työpaikan vaihtoon vaikuttavat tekijät ovat kiinnostava työ, kohtuullinen työmäärä ja työhyvinvointia tukevat työskentelyolosuhteet.

Esimerkiksi lastensuojelussa asiakasmäärät voivat pahimmillaan on lähes 100 lasta sosiaalityöntekijää kohden. Talentian suositus on, että lapsia olisi enintään 30 lapsen asioista vastaavaa sosiaalityöntekijää kohti.

”Tässä poljetaan räikeästi niin työntekijän oikeutta turvallisiin työskentelyolosuhteisiin kuin lasten oikeutta elää turvallista lapsuutta”, sanoo Tero Ristimäki.

Auttaako lisäkoulutus?

Sosiaalityöntekijäpulaan tarjotaan yleensä lääkkeeksi sosiaalityöntekijöiden koulutuspaikkojen lisäämistä. Se ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa: sosiaalityöntekijöiden siirtymistä pois asiakastyöstä kuormittumisen ja työn heikon arvostuksen vuoksi, mikä näkyy esimerkiksi matalana palkkauksena. Talentian Urapolku 2017 -selvitys osoitti, että jo vastavalmistuneet alan ammattilaiset harkitsevat alan vaihtoa.

Urapolku-selvityksen mukaan vastavalmistuneista sosiaalityön maistereista 68 % kokee, että työtä on liikaa ja 52 % prosenttia ja kokee työnsä henkisesti liian kuormittavana.

”Eikö tämä kerro jo tarpeeksi? Nyt tarvitaan nopeita toimia, että tämä ammattitaitoinen väki saadaan jaksamaan työssään ja ylipäätään pidettyä alalla. Meillä ei ole varaa menettää enää yhtään sosiaalityöntekijää”, Tero Ristimäki sanoo.

>> Tutustu Sosiaalityön työpaikkojen houkuttelevuus -selvitykseen

Lisätietoja:

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Tero Ristimäki, puheenjohtaja
puh. 09 3158 6001 / 040 583 2657

Marjo Varsa, ammattiasioiden päällikkö
puh. 09 3158 6022