Uutinen

Sosiaalialan asiantuntijapäivillä on myös maksutonta ohjelmaa

Verkossa 9.-10.3. järjestettävien Sosiaalialan asiantuntijapäivien ohjelmaan on tullut muutoksia. Maksullisen osuuden lisäksi tapahtumassa on kaikille avointa ja ilmaista ohjelmaa, jossa voi tutustua esimerkiksi Talentian Hyvä käytäntö -kilpailun finalisteihin sekä seurata uraa ja työtä käsitteleviä puheenvuoroja.

– Ohjelma jakaantuu kumpanakin päivänä kolmeen virtuaalisaliin. Salien 1 ja 2 ohjelmat ovat maksullisia, salin 3 ohjelma puolestaan on maksuton. Lisäksi kaikki pääsevät vapaasti tutustumaan näyttelyyn, jossa toimintaansa esittelevät monet järjestöt ja muut alan toimijat, sanoo Talentian toimistopalvelupäällikkö Anu Hall.

Kaikista koulutuksen puheenvuoroista tehdään tallenne. Tallenteet ovat katsottavissa sunnuntaihin 14.3.2021 asti.

– Maksulliseen tapahtumaan osallistuvat voivat halutessaan katsoa läpi vaikka kaikki tallenteet. Ilmaistapahtumaan osallistujat pääsevät katsomaan vain ilmaissalin tallenteita, Hall selventää.

Myös ilmaistapahtumaan pitää ilmoittautua

Ilmoittautuminen Sosiaalialan asiantuntijapäiville on parhaillaan käynnissä. Ennen 9.2. ilmoittautuneet pääsevät hyödyntämään edullisemmat early bird -hinnat. Ilmoittautua voi kuitenkin vielä tapahtuman alkaessa maaliskuussa.

Maksuttomaan osuuteen pitää myös rekisteröityä etukäteen. Ilmaisosuuteen rekisteröityminen aukeaa 8.3.2021.

Tutustu Sosiaalialan asiantuntijapäivien ohjelmaan.
Lue lisää tapahtumasta, hinnoista ja ilmoittautumisesta.

Sosiaalialan asiantuntijapäivät Oulussa peruttu

Sosiaalialan asiantuntijapäivät piti järjestää 17.5. Oulussa, mutta koronatilanteen takia tapahtuma on päätetty siirtää tämän vuoden syksyyn. Uudesta ajankohdasta kerrotaan lisää myöhemmin.