Käänny luottamusmiehen puoleen

Käänny luottamusmiehen puoleen

Luottamusmies on lähin tukesi, jos sinulla syntyy työssäsi ongelmatilanne tai herää kysyttävää.

Luottamusmiehet ajavat vain ammattiliittoon järjestäytyneen asioita. He auttavat, jos työnantajan kanssa syntyy erimielisyyksiä, ja neuvottelevat Talentian jäsenten puolesta työpaikkakohtaisesti sovittavista asioista, kuten paikallisesti sovittavista palkankorotuksista ja työaikaa koskevista järjestelyistä.

Paikallisesti sovittavia asioita voivat olla esimerkiksi

  • tasoittumisjaksot,
  • työpäivän pituus ja työaikasuunnittelu
  • tai joustavan työajan järjestelyt.

Luottamusmies neuvottelee paikallistasolla ensimmäisessä vaiheessa myös työnantajan ja työntekijän välisissä työehtosopimusta koskevissa erimielisyysasioissa.

Pulmatilanteissa kannattaa aina ensimmäiseksi kysyä asiaa oman työpaikan luottamusmieheltä.

Luottamusmiehet ovat koulutettuja tulkitsemaan työehtosopimuksia ja neuvottelemaan asioistasi. Työpaikkasi luottamusmies ohjaa sinut edelleen Talentian neuvontapalveluun, jos vastausta ei löydy.

Mistä löydät tiedon, kuka on luottamusmiehesi?

Tieto työpaikan pääluottamusmiehestä ja luottamusmiehestä löytyy tavallisesti työpaikan ilmoitustaululta, intrasta, henkilöstöhallinnosta tai esihenkilöltä. Jos et saa tietoa työpaikaltasi, käänny Talentian puoleen.

Entä jos työpaikallasi ei ole luottamusmiestä?

Ryhdy itse luottamusmieheksi.

Näin luottamusmies valitaan:
>> yksityiseen yritykseen
>> julkisen sektorin työpaikalle (JUKOn vaaliohjeet)

Julkisella sektorilla talentialaisten etuja ajavat pääsopijajärjestö JUKOn luottamusmiehet

Kunnissa, hyvinvointialueilla ja valtiolla talentialaisia edustavat julkisen sektorin luottamusmiehet ovat neuvottelujärjestö JUKOn luottamusmiehiä. He valvovat sopimusten noudattamista valtiolla, kunnissa, kuntayhtymissä ja jatkossa hyvinvointialueilla sekä neuvottelevat paikallisista sopimuksista ja palkankorotuksista. Luottamusmiesten koulutuksesta huolehtivat jukolaiset liitot, minkä lisäksi Talentia järjestää talentialaisille kuntien ja hyvinvointialueiden luottamusmiehille tarkoitettuja omia koulutuksia.

Luottamusmiesjärjestelmä on pääsopijakohtainen. Tämä tarkoittaa, että JUKOn luottamusmiehet ovat kaikkien jukolaisten liittojen luottamusmiehiä olivatpa he opettajia, lääkäreitä tai sosiaalialan ammattihenkilöitä. Talentia on jäsenmäärän perusteella sote-sektorilla suuri jukolainen liitto. Siksi sote-alalla on varsin paljon talentialaisia luottamusmiehiä. Vastaavasti muilla pääsopijoilla on omat luottamusmiehet, jotka eivät edusta jukolaisia.

Tarpeen vaatiessa luottamusmiehet ovat yhteydessä edustettaviensa ammattijärjestöihin tai suoraan JUKOon.

Yksityisellä sektorilla talentialaisten etuja ajavat talentialaiset ja yhteiset luottamusmiehet

Talentialla on yksityisellä sektorilla omia luottamusmiehiä erityisesti monilla suurimmilla työnantajilla. Talentialaiset voivat kääntyä myös työpaikan yhteisten luottamusmiesten puoleen. Tieto luottamusmiehestä löytyy työpaikan ilmoitustaululta tai sen saa kysymällä henkilöstöhallinnosta.

Kaikilla yksityisten työnantajien palveluksessa olevilla ei vielä ole luottamusmiestä omalla työpaikallaan. Tällöin voit kääntyä lähimmän muun toimipisteen talentialaisen luottamusmiehen tai Talentian puoleen. Jokaisella on myös oikeus neuvotella omista asioistaan suoraan työnantajan kanssa.


Lue myös

Oletko luottotyyppi? Asetu ehdolle hyvinvointialueiden luottamusmiesvaaleissa

Sinustako luottamusmies yksityiselle sosiaalipalvelualalle?

Usein kysyttyä luottamusmiehen tehtävästä

Jaa sivu