Suo, sosiaalisihteeri ja Zetor

Suo, sosiaalisihteeri ja Zetor

Isosetäni toimi sodista kotiuduttuaan kuntansa sosiaalilautakunnan puheenjohtajana reilut 20 vuotta. Väestövastuun käsitettä ei tuolloin tunnettu, mutta ideologiaa toteutettiin muun muassa siten, että jollei kodittomille ja orvoille muuta paikkaa löytynyt, heidät majoitettiin lautakunnan puheenjohtajan pirttiin siksi aikaa, että pysyvämpi asuinsija ja elanto jostakin järjestyivät.

Kehitys kehittyi sittemmin siten, että kuntaan saatiin kouluja käynyt sosiaalisihteeri.

Hyvinvointipalvelujärjestelmästä ei ollut tietoakaan, mutta alojensa ammattilaiset, eli kunnanlääkäri, kätilö, sosiaalisihteeri ja nimismies, tekivät voitavansa, jotta sairaat ja kovaonniset saisivat osakseen säälliset ja kohtuullisen rauhalliset elinolot.

Erona nykyaikaan oli se, että palvelujen integraatiosta ei puhunut kukaan, mutta se toteutui käytännössä.

Nykyään asia on päinvastoin. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen oli pelkästään logistisena ponnistuksena mittava, sillä kuntaan oli sijoittunut sekä siirtoväkeä että rintamamiestiloja, jotka tietysti oli rakennettu soiden reunamille, lähes tiettömien taipaleiden taakse.

Isosetäni oli teknologiauskovaisena saanut hankituksi pitäjän ensimmäisen traktorin, nimeltään Zetor, jonka vakiomatkustajia olivat sosiaalisihteeri ja kätilö silloin, kun hevoskyytiä ei saanut eikä polkupyörällä olisi ehtinyt.

Kokonaisen päivänkin kestävillä kotikäyntikiertueilla tuli integroiduksi ammatillista osaamista, kerätyksi tietoa väestön terveydestä ja elinoloista sekä pohdituksi, miten oloja saataisiin parannettua.

Tieto- ja yksityiselämän suojasta ei arvatenkaan otettu tarpeetonta byrokraattista stressiä, koska oltiin sittemmin perättömäksi osoittautuneessa uskossa, että kaikki tiesivät muutenkin toistensa asiat.

Mitä pitemmälle sotea suunnitellaan, sitä kauemmaksi integraatiovisio karkaa.

Tällainen kansallisromantiikalla kuorrutettu paikallishistoriallinen katkelma tuli mieleen siksi, että sote-uudistuksen keskeisin tavoite oli alun perin sosiaali- ja terveydenhuollon integroiminen.

Eli modernisoitu versio yli kuudenkymmenen vuoden takaisesta Zetor-vetoisesta palvelukaravaanista.

Mitä pitemmälle sotea suunnitellaan, sitä kauemmaksi integraatiovisio kuitenkin karkaa. Joissakin valistuneissa arvioissa on todettu niinkin jyrkästi, että sosiaali- ja terveydenhuolto ovat kansalaisten näkökulmasta nyt enemmän erillään kuin vuonna 1971, jolloin integraatioajatukset ensi kerran ilmestyivät ministeriötason mietintöihin.

Luulisi, että integraatio olisi ollut kaukaisempana visiona silloin, kun kansan valitsemilla päättäjillä oli kansakoulu alla ja sarkapuku yllä eikä aavistustakaan hyvinvointivaltiosta tai sosiaalisista investoinneista. Edistyksen esteet lienevät siinä, että yhteiskuntatutkimus innostui takavuosina enemmän väestöryhmien maku- ja tyylieroista kuin elinolosuhteista, osallisuudesta ja terveyseroista, ja politiikan puolella hyvinvointipalvelut rinnastettiin kulutushyödykkeiksi.

Ne ovat niitä, joita saa rahalla, muttei ilman.

(Kuva: Tapani Hellman, Pixabay)

Kari Matela

Jaa sivu