Sote-uudistus ei saa tehdä viranomaisista kumileimasimia

Sote-uudistus ei saa tehdä viranomaisista kumileimasimia

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on merkittävin ja kauaskantoisin uudistus vuosikymmeniin. Yhteiskunnallinen keskustelu on kuitenkin ollut yllättävän vaisua. Syynä saattaa olla asian vaikeus, tai se että poliittinen keskustelu on saavuttanut jonkinlaisen saturaatiopisteen, jossa kenelläkään ei ole mitään uutta sanottavaa. Keskustelua kuitenkin tarvitaan, sillä valmistelu on kuumimmillaan.

Asiantuntijatyöryhmiä perustetaan sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Säännöllisin väliajoin annetaan askelmerkkejä, eli poliittisia linjauksia, jotka vievät soten valmistelun jälleen uusille urille. Kokonaan oma lukunsa on valinnanvapauslainsäädännön valmistelu, jonka merkittävin askelmerkki oli yhtiöittämisvelvollisuus.

Valinnanvapauskeskustelussa sosiaalinen on jäänyt paitsioon ja yhtiöittämistä on erittäin vaikea yhteen sovittaa sote-integraation kanssa. Yhtiöittäminen nähdään kuitenkin ainoana tapana erottaa palvelun järjestäjä ja palvelun tuottaja toisistaan ja asettaa kaikki palveluntuottajat samalle viivalle. Sen, että myös julkisen sektorin on kilpailtava maksavista asiakkaista, nähdään tuottavan parempaa laatua, kustannustehokkuutta ja korkeampaa asiakastyytyväisyyttä.

Perustasolla, esimerkiksi sosiaali- ja terveyskeskuksissa, työskentelevä henkilöstö toimisi ”portinvartijoina” ja vastaisi palvelutarpeen arvioinnista ja palveluohjauksesta. Osa asiakkaista hoidettaisiin perustasolla ja loput lähetettäisiin eteenpäin. Terveydenhuollossa on jo nyt olemassa perus- ja erityistasot, joten rakenteet ja asiakkuus on selkeämpää kuin sosiaalihuollossa.

Valinnanvapausmalli on ongelmallinen käytettäessä julkista valtaa

Valinnanvapautta pohtineen työryhmän raportissa todetaan, että sosiaalihuollon palveluita tarvitsevien ihmisten näkökulmasta mallissa on paljon kysymyksiä. Sen sijaan, että valinnanvapaus toteutettaisiin kertarysäyksellä, olisi syytä pyrkiä vastaamaan näihin kysymyksiin kokemuspohjaisella tiedolla. Uudistuksessa tulisi edetä kokeiluilla ja tuottaa käytäntöön perustuvaa tietoa valinnanvapaudesta.

Olen ymmärtänyt, että valinnanvapautta tullaankin kokeilemaan kunnissa ennen lopullisia ratkaisuja. Kokeilu koskisi vastaanottopalveluita. Hyvä näin, mutta saamani tiedon mukaan näissä kokeiluissa sosiaalihuollon osuus tulee olemaan todella ohut, ja sen sisältö on toistaiseksi määrittelemättä.

Valinnanvapauden malli ei siis ole valmis edes kokeiltavaksi. Sosiaalihuollon osalta ollaan aivan alkutekijöissä. Suuriin kysymyksiin ei ole vastausta. Kiinnostaako tulevia yhtiöitä rakentaa esimerkiksi päihde- ja mielenterveyskuntoutujille kattavia palveluita, vai voimistuuko poislähettämisen kulttuuri? Toimivatko pienet yritykset, järjestöt ja yksityiset ammatinharjoittajat alihankkijoina suurille tuottajille?

Ehkä vaikein ja merkittävin kysymys koskee kuitenkin viranomaispäätöksiä. Sosiaalihuollossa jo palvelutarpeen arviointi on eräänlainen päätös. Se on päätös siitä, mitkä ovat palveluita joihin asiakkaalla on oikeus, ja mitkä palvelut ovat hänen tilanteessaan vaikuttavia. Valituskelpoisilla päätöksillä on asiakkaan oikeusturvan ja myös palvelujärjestelmän kehittymisen näkökulmasta merkittävä rooli. Sosiaalihuollossa käytetään merkittävää julkista valtaa jo perustasolla ja asiakkuuden alkuvaiheessa. Olisi vaikea kuvitella, että yksityinen yhtiö ottaisi vastuulleen esimerkiksi ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen päätökset.

Sosiaalihuoltoa ohjaavat toiminnan periaatteet ovat erilaiset kuin terveydenhuollossa. Palvelutarpeiden tunnistaminen on prosessi, joka tapahtuu yhdessä asiakkaan kanssa. Tähän alkuvaiheen arviointiin sisältyy usein psyko-sosiaalista tukemista ja auttamistyötä. Palvelutarpeen arvioinnin pohjalta laaditaan suunnitelma, jota voidaan pitää viranomaispäätöksenä. Suunnitelmaan sisältyvät palvelut ovat jo monelta osin yksityisten tuottamia, mutta ne pohjaavat viranomaispäätökseen.

Arviointi- ja viranomaispäätöksiä ei auttamistyössä voi erottaa toisistaan

Juuri nyt ajattelen, että sotessa ja valinnanvapauden laajentamisessa on edettävä vaiheittain.  Siirrytään ensin maakuntien järjestämisvastuuseen ja maakunnan omiin tuotanto-organisaatioihin. Sosiaali- ja terveyskeskuksissa voidaan edetä yhtiöittämisen tiellä, mutta alueellisista ja maakunnan omasta lähtökohdasta ja päätöksenteolla. Maakuntavaltuusto päättäköön yhtiöittämisestä ja ulkoistamisesta.

Sosiaalihuollon viranomaistoimintaa sisältävät palvelut tulee tuottaa maakunnan omina julkisina palveluina. Näitä palveluita ovat esimerkiksi perheoikeudelliset palvelut, lastensuojelu, vammaispalvelut, vanhustyö, aikuistyö jne. Maakunnan omassa tuotannossa voidaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita integroida.

On tärkeää muistaa, että viranomaispäätökset eivät ole arviointi- ja auttamistyöstä erillisiä toimintoja. Niitä ei voi keskittää järjestäjäorganisaatioon. Ammattilaisia ei voi käyttää kumileimasimina.

Sosiaalipalveluista jo 34 % tuotetaan yksityisten tuottajien toimesta, mutta kyse ei ole asiakkaan valinnanvapaudesta, vaan kilpailutuksesta, joissa kuntien valintoja ohjaa lähinnä hinta. Maakunnat ja asiakkaat tarvitsevat valintojensa tueksi lisää avointa laatutietoa ja laatukilpailua. Asiakkaalle tämäkään ei aina riitä, vaan lisäksi tarvitaan oikea-aikaista ja helposti saavutettavaa palveluohjausta. Myös palveluohjauksen sisältö on edelleen määrittelemättä.

Tero Ristimäki

Talentian puheenjohtaja

Jaa sivu