Sosiaalialan ammattilaisten vaikeneminen ja vaientaminen ovat ratkaisuja ja laajaa yhteistyötä vaativa yhteiskunnallinen ongelma
Kaleva nosti 28.5. julkaistussa jutussaan sekä Aamulehti 30.5. julkaistussa jutussaan [Selkeät viestintäohjeet puuttuvat] esiin sen, että sosiaalialan ammattilaisten tulisi rohkeammin osallistua julkiseen keskusteluun alan asiantuntijoina ja saada siihen työyhteisöstään tukea. Vaikeneminen ja vaientaminen ovat myös Talentian mielestä edelleen ratkaisuja ja laajaa yhteistyötä vaativa yhteiskunnallinen ongelma.
Esimerkiksi sosiaalityöntekijällä asiantuntijuus perustuu akateemisen tutkinnon tuomaan kattavaan osaamiseen alan tieteellisestä tutkimuksesta, työssä sovellettavasta lainsäädännöstä, ilmiöistä, jotka tuottavat huono-osaisuutta sekä asiakastyön ja rakenteisiin vaikuttamisen menetelmistä, joilla ongelmia voidaan estää ja vähentää. Tätä asiantuntijuutta tulee hyödyntää täysmitallisesti päätöksenteossa ja sille pitäisi antaa tilaa julkisessa keskustelussa.
Sosiaalialan ammattilaiset tarvitsevat tietoa sopivista osallistumisen tavoista sekä tukea ja rohkaisua johdolta ja kollegoiltaan osallistuakseen alansa asiantuntijoina julkiseen keskusteluun.
Nyt liian usein vallalla on kulttuuri, jossa vaietaan kun ei olla varmoja, mitä ja miten saa sanoa ja vaiennetaan, kun ei haluta epäkohtia julkisuuteen tai antaa tilaa ja ääntä työntekijöille. Aamulehden jutussa Kuntatyönantajien tulkinta työntekijän sananvapaudessa on linjassa niiden työ- ja viestintäoikeuden asiantuntijoiden kanssa, jotka ovat Talentian viestintäkoulutuksissa aiheesta puhuneet. Työnantaja ei voi kieltää työntekijää osallistumasta julkiseen keskusteluun oman alansa asiantuntijana. Rajoittaa voi vain silloin, jos henkilö edustaa keskustelussa työnantajaa tai työpaikkaansa. Ja asiakasasiat ovat aina salassa pidettäviä. On eduksi koko yhteiskunnalle, että sosiaalialan kentän asiantuntijat voivat tuoda julkiseen keskusteluun yksittäisten tapausten sijaan niiden taustalla vaikuttavia ilmiöitä ja laadukkaan työn tekemistä estäviä tekijöitä, valottaa työn yleisiä toimintatapoja ja periaatteita. Käytäntö jäsentemme palautteen mukaan on monilla työpaikolla kuitenkin vielä paikoin jotain muuta kuin sananvapauteen ja asiantuntijana julkiseen keskusteluun kannustava.
Selvitys vahvistaa käsityksen siitä, että viestintäkulttuurin muuttaminen on vielä vaiheessa.
Olimme rahoittamassa Sosiaalialan epäkohdat ja niiden käsittely -kyselyä, joka julkaistiin kesäkuussa 2016. Selvitys vahvistaa sen, että vaikka lainsäädäntö mahdollistaa epäkohtien ilmoittamisen ja sananvapaus koskee tietyin rajoituksin myös työntekijää ja viranhaltijaa, edelleen sosiaalialalla vaietaan ja sosiaalialan työpaikoilla vaiennetaan.
Ilmoittamista tai julkista keskustelua vaativat epäkohdat syntyvät useimmiten ristiriidasta ihmisten tarvitseman avun ja liian pienten resurssien välillä. Tämä estää ihmisiä saamasta apua ja aiheuttaa eettistä ja psykososiaalista kuormitusta sosiaalialan ammattilaisille. Epäkohta on näissä tapauksissa kaksihaarainen.
- Liian suuri työmäärä on työsuojelukysymys ja sitä on ratkaistava työsuojelun ja työturvallisuuslain turvin.
- Liian suuri työmäärä työntekijää kohden on myös asiakkaiden lakisääteisten palvelujen laatua heikentävä tekijä.
Lainsäädäntö määrittää asiakkaan oikeudet sosiaalihuollon palveluihin, palveluiden saamisen määräajat eli ns. sosiaalitakuun, sekä vaativissa palveluissa pätevyyden, joka työntekijällä on oltava ammattiin. Asiakkaan turvaksi ja työntekijän tueksi on myös vuonna 2015 lisätty sosiaalihuoltolakiin pykälä ilmoitusvelvollisuudesta (§48), joka velvoittaa työntekijöitä ilmoittamaan palveluissa havaitut epäkohdat tai niiden uhat. Pykälä 49 samasta laista kieltää kohdistamasta ilmoituksen tekijään kielteisiä vastatoimia.
Epäkohtien ilmoittamisesta tehty selvitys kuitenkin kertoo, että epäkohdan ilmoittajaa ei aina olalle olla taputeltu. Paljon on vielä työtä, jotta epäkohdan ilmoittaminen nähdään välineenä varmistaa ja parantaa organisaation tarjoamien palvelujen laatua sekä vahvistaa asiakkaan asemaa ja oikeuksia. Ilmoitusvelvollisuus on sosiaalialan ammattilaisen työkalupakkiin kuuluva uusi, olennainen työväline. Ilmoitusvelvollisuuden sijaan tulisi ehkä sittenkin puhua ilmoitusoikeudesta, sillä ilman tällaista lainsäädännön tuomaa selkänojaa toimimattomiin rakenteisiin vaikuttaminen on sattumanvaraista. Nyt se voi ja sen kuuluisi olla systemaattista.
Parempaan suuntaan mennään.
Näen kuitenkin, että ns. hiljaisuuden kulttuuri on hiljalleen murtumassa. Tätä edistää mm. lainsäädäntöön saadut uudistukset sekä ammatillinen yhteisöllisyys, joka on saanut uutta virtaa sosiaalisesta mediasta. Meillä on useita hyviä esimerkkejä sosiaalialan ammattilaisten rohkeista ulostuloista julkisuuteen alansa asiantuntijoina. Yhteistä uusimmille tapauksille on, että ne ovat syntyneet yhteisöllisesti – esimerkiksi työyhteisöissä yhdessä keskustellen, työstäen ja toisiaan tukien, tai laajemmalla verkostolla some-ryhmissä. Julkisuuteen tullaan yhteisellä viestillä – ei yksittäisinä työntekijöinä. Tällöin pelko henkilökohtaisesta rangaistuksesta hälvenee.
Haaste kouluttajille ja työnantajille: Tarvitaan viestintävalmiuksia ja julkista viestintää säätelevän lainsäädännön tuntemista vahvistavia opintoja perustutkintoihin sekä täydennyskoulutuksena jo työssä oleville.
Moni työntekijä arvioi, että omat taidot eivät riitä julkisuudessa esiintymiseen, eikä tiedetä mitä saa sanoa ja mitä ei. Talentia vaati jo vuonna 2007 yhtenä allekirjoittajana korkeakouluille suunnatussa aloitteessa perustutkintoihin lisää viestinnän opintoja, jotta valmiudet yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja julkiseen viestintään olisivat vahvemmat. Sosiaalialan ammattilaisten tulisi saada osaamista myös salassapidon, sananvapauden ja lojaliteettivelvoitteen rajoista, jotta he voisivat hyödyntää asiantuntemustaan myös toimimattomiin rakenteisiin vaikuttamisessa. Tähän tehtävään heitä velvoittaa koulutus, lainsäädäntö ja ammattietiikka. Osaamisen vahvistamiseen tarvitaan myös jo työssä oleville täydennyskoulutusta. Tarve on ilmeinen, sillä aiheeseen liittyvät Talentian koulutukset ja useana vuonna Sosiaalialan asiantuntijapäivillä pidetyt sanavapautta ja sosiaalialan julkisuutta käsitelleet seminaarit ovat olleet lähes aina täynnä. Suurta suosiota ovat nauttineet myös Lastensuojelun Keskusliiton kanssa yhteistyössä tehdyt oppaat Lastensuojelu ja julkisuus sekä Lastensuojelu ja some, jotka ovat sisällöltään sovellettavissa sosiaalialalle laajemminkin.
Haaste työnantajille: Tarvitaan asiantuntijuutta arvostavaa ja osallistumiseen kannustavaa kulttuuria ja viestintäohjeistusta.
Sosiaalialan ammattilaisilla on laaja-alaista asiantuntemusta, jota tulee hyödyntää päätöksenteossa ja julkisessa viestinnässä. Joissain tilanteissa on ymmärrettävää keskittää tiedotusvastuu työyhteisöä koskevissa asioissa johdolle, mutta sananvapaus kuuluu kaikille. Työyhteisöissä tulisi tukea ja kannustaa henkilöitä, jotka ovat valmiita osallistumaan asiantuntijana yhteiskunnallisesti merkittävään julkiseen keskusteluun, eikä rankaista tai rajoittaa heitä.
Kannattaa muistaa, että maakuntauudistuksen toimeenpanijat ja tuleva johto ovat paljon vartijana. Epäkohtien maton alle lakaiseminen tai pimittäminen on vahingollista paitsi asiakkaille myös organisaatioille itselleen. Osaavasta työvoimasta on pulaa ja se ei helpota sellaisten organisaatioiden kohdalla, joissa vaientamisen kulttuuri elää ja voi hyvin. Tuleva valinnanvapaus tulee lisäämään vaatimuksia organisaation toiminnan ja päätöksenteon läpinäkyvyydelle. Epäkohtien hoitamatta jättäminen ja työntekijöiden huono kohtelu aiheuttavat maineriskin. Työntekijä eikä asiakas valitse huonosti toimivaa ja asiantuntijoita lannistavaa organisaatiota.
Yhdessä toimimisessa on voimaa.
Talentia kannustaa keskustelemaan ja toimimaan yhdessä tämän asian ratkaisemiseksi. Sosiaalialan ammattilaiset voivat isompana joukkona nostaa julkiseen keskusteluun epäkohtia tai osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Talentia liittona tukee jäseniään tässä työssä ja osallistuu myös itse aktiivisesti julkiseen keskusteluun sekä tarjoaa medialle juttuaiheita ja hankkii kentältä haastateltavia juttuihin. Yhdessä voimme jatkaa vaikenemisen kulttuurin muuttamista aktiiviseksi osallistumiseksi.
