Lastensuojelun henkilöstömitoituksen lykkääminen olisi eettisesti väärin

Lastensuojelun henkilöstömitoituksen lykkääminen olisi eettisesti väärin

Kunta- ja hyvinvointityönantajat KT on vedonnut, ettei lastensuojelulain 13 b §:n muutosta 35 lapseen sosiaalityöntekijää kohden saateta voimaan 2022 alkaen. KT haluaa siirtää lain voimaantuloa vuoteen 2023 ja mitoituksen 30 lasta sosiaalityöntekijää kohden vuoteen 2025.

KT perustelee esitystään sosiaalityöntekijöiden saatavuusongelmalla, työvoimapulalla, yliopistojen koulutusmäärän riittämättömyydellä ja hyvinvointialueuudistuksella.

Perustelut ovat retorisesti samat, joilla on vuosikymmeniä estetty, jarrutettu tai hidastettu muutoksia, joilla on pyritty vaikuttamaan lastensuojelun vastuusosiaalityöntekijän suuriin lapsimääriin.

Lapsimäärän rajaaminen vaikuttaa työntekijöiden työn kuormitukseen, työhyvinvointiin ja asiakaslasten saamaan palvelun laatuun esimerkiksi riittävänä ajankäyttönä ja luottamukseen rakentumiseen perustuvana riittävänä ammatillisena vuorovaikutuksena.

Aluehallintovirastolla palvelun laatua valvovana viranomaisena ei ole mittareita ja välineitä puuttua sosiaalityön organisointiin, kun lainsäädännössä ei ole mitään rajoitteita työmäärään ja siitä seuranneeseen lapsen oikeuksien kaventumiseen ja toteutumiseen.

Seurauksena tästä on ollut, että lapsen oikeuksien toteutumisen parantamiseen on valtakunnallisesti jouduttu soveltamaan työturvallisuuslakia ja sen kuormituspykäliä.

Kuntatyönantaja on ollut tilanteesta hyvin tietoinen, kuten myös siitä, kuinka pitkien hallinnollisten valitusprosessien takana paikallisen lastensuojelutyön henkilöstömäärän vahvistaminen on niin avohuollossa kuin sijaishuollossa.

Päinvastoin kuin KT esittää, lastensuojelulain muutos mitoituksesta 35 lasta vastuusosiaalityöntekijää kohden vuoden 2022 alusta ja 30 lasta 2024 alkaen on saatava voimaan lakina vuoden 2022 alusta.

Ja toisin kuin KT esittää, myös hyvinvointialueille kehittyvä lastensuojelutyön organisointi tarvitsee mitoituspuitteet laissa etukäteen, jotta kustannusrakenteella ja lastensuojelutyön organisoinnilla on vahva legitimaatio.

Vastuuta lasten ja nuorten itsensä toivomasta oikeudesta riittävään ajankäyttöön lastensuojelupalveluissa ei voida loputtomasti siirtää vetoamalla talouteen ja työvoimapulaan. Se on eettisesti kestämätöntä.

Alpo Heikkinen

Jaa sivu