Yksi tarina siitä, kuinka jäsenyys Talentiassa toimii kuin vakuutus

Tiedätkö sen ystävän, joka osaa sanoa oikeassa paikassa oikeat sanat? Olen onnekas, sillä minulla on tällaisia ystäviä, joista yksi on ystäväni Liisa. Yhden elämää heitelleen turbulenssin aikana Liisa sanoi minulle kutakuinkin näin: ”Elämä on kuin autolla ajoa, pitää vilkuilla perä- ja sivupeileihin, mutta jos katsoo vain niihin, ei näe eteenpäin.”

Liisan viesti siihen hetkeen oli, että katse on suunnattava pääsääntöisesti eteenpäin unohtamatta kuitenkaan mennyttä. Noihin sanoihin olen sittemmin palannut useita kertoja, enkä vähiten työelämässä.

Tasaisin väliajoin on hyvä vilkaista peruutuspeiliin ja sen jälkeen kääntää katse taas tiukasti eteenpäin.

Joitakin vuosikymmeniä takaperin työläisen maailma oli kovin toisenlainen, mitä se meillä länsimaissa nykyisin on. Ammattiliitot perustettiin ja käytiin suuren luokan taisteluita työväen oikeuksien kohentamiseksi. Saatiin merkittäviä parannuksia palkkaan, työaikaan, -turvallisuuteen ja lepoaikoihin.

Pikkuhiljaa siirryttiin pienempien kokonaisuuksien kohentamisesta nykyiseen sopimusjärjestelmään. Tiedätkin, että oioin tuossa juuri mutkat varsin suoraksi ja sadan vuoden historian kahteen lauseeseen. Matka tämän päivän tilanteeseen ei ole ollut helppo eikä kivuton.

Talentia on ymmärtänyt ystäväni Liisan ohjeen. Peruutuspeiliin katselemalla emme kauan pysy tiellä, ja niinpä Talentia on ammattijärjestö, joka katsoo vahvasti tulevaisuuteen.

Meillä on omat ilmastolinjauksemme ja rakennamme feministisen ajattelun päälle. Edunvalvonnassa rakennamme pala palalta parempaa työelämää sosiaalialan ammattilaisille.

Meitä haastetaan usein kysymyksillä: ”Miksi kuuluisin liittoon?” tai ”Mitä hyötyä liittoon kuulumisesta juuri minulle on?” On hyvä, että näitä kysymyksiä kysytään, jotta joudumme jatkuvasti arvioimaan toimintaamme. Näihin kun vastataan, voit olla varma siitä, että peruutuspeilistä ei vastauksia löydy. Niihin voi viitata, mutta vastausten on löydyttävä tästä hetkestä ja tulevaisuudesta.

Ammattijärjestö tarjoaa monenlaisia jäsenetuja ja -palveluita, joista nostan esiin yhden. Ja koska harva asia puhuttelee ja konkretisoi asioita niin hyvin kuin raha, teen sen tällä kertaa rahan kautta.

Tämä ei ole ”olipa kerran” –tarina, vaan esimerkki ihka oikealta työpaikalta, ihan oikeasta jäsencasesta, tästä hetkestä.

Sosiaali- ja terveyskuntayhtymässä työskentelevältä jäseneltä tuli yhteydenotto koskien hänen palkkaansa. Palkkaepäselvyys koski nimikettä ja tehtäväkohtaista palkkaa. Jäsenen nimike oli ohjaaja, ja palkka useita satoja euroja alempi kuin mielestämme vastaavissa sosiaaliohjaajan tehtävissä muualla kuntayhtymässä.

Koulutusvaatimuksena tehtävään oli laillistetun sosionomin tutkinto. Soittelimme ja viestittelimme asiasta kuntayhtymässä toimivan pääluottamusmies Sadun kanssa, selvitimme taustoja ja mietimme perustelut näkemyksellemme. Kuulostaa helpolta ja yksinkertaiselta, mutta sitä se ei ole. Vähän sama kuin tuon lyhyen historiikin kanssa edellä, oioin juuri monihyväisen prosessin tiiviiseen nippuun.

Asiasta käynnistettiin neuvottelut syyskuussa 2019 Sadun toimesta ja ne saatiin loppuun maaliskuussa 2020.

Lopputuloksena ko. tehtävässä toimivien ohjaajien nimike muutettiin sosiaaliohjaajaksi ja palkkaa tarkistettiin 411,08€/kk/henkilö. Siis ylöspäin. Takautuva maksu 9kk ajalta oli 3699,72€/hlö.

Korotus koski lopulta useita jäseniämme. Tässä liittoon kuulumisen hyöty on mitattavissa jokaisen tulevan kuukausipalkan euroissa.

Isoin kiitos kuuluu ahkeralle ja osaavalle pääluottamusmiehellemme Sadulle, jonka edunvalvonnan piiriin nämä ohjaajat kuuluivat, koska kuuluvat Talentiaan.

Joiltain osin jäsenyys toimii kuten vakuutus: ilman vahinkoa ei vakuutusta tarvita, mutta vahingon sattuessa hyöty on sitäkin suurempi.

Lopuksi vilkaisu peruutuspeiliin. 1940-luvulla Yhdysvalloissa lauluntekijä Woody Guthrie sanoitti laulun Union Made, joka on sittemmin 1970-luvulla suomennettu nimellä Liiton tyttö ja esitetty ainakin Arkiviisu-orkesterin toimesta. 2020-luvulle teksti ei oikein enää sovi, mutta kertosäkeessä toistuva ”Teitä pelkää en, mä kuulun liittoon” puhuttelee osin tänäkin päivänä.

 

Susanna Pelander

Talentian sopimusasiantuntija