Uutinen

Yksityisen sosiaalipalvelualan sopimus on päättynyt – työtaistelut mahdollisia

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus on päättynyt lauantaina 30. huhtikuuta. Ala siirtyy sopimuksettomaan tilaan, jossa työtaistelut ovat mahdollisia, ja tilanteen pitkittyessä jopa todennäköisiä. Neuvotteluita käydään tiiviisti sopimuksen syntymiseksi.

– Mainittavaa lähentymistä työnantajan kanssa ei ole tapahtunut kevään aikana. Valitettavasti osapuolten näkemykset ovat edelleen kaukana toisistaan, Talentian neuvottelujohtaja Paula Kangasmaa sanoo.

Talentia neuvottelee itse yksityisen sosiaalipalvelualan sopimusehdoista. Työnantajapuolena neuvotteluissa on Hyvinvointiala HALI.
Uuden sopimuksen syntymiseen asti on voimassa niin kutsuttu sopimusten jälkivaikutus, jossa sovelletaan vanhan työehtosopimuksen määräyksiä.

Tavoitteena palkkaohjelma

Yksityisellä sosiaalipalvelualalla palkat ovat jopa julkista sektoria alhaisemmat. Talentia katsoo, että sosiaalialan korkeakoulutettujen palkkaongelmat saadaan kuntoon vain monivuotisella palkkaohjelmalla. Lisäksi neuvotteluissa tavoitellaan korvausta matka-ajoista sekä joustavampaa ruokailua. Sopimuksessa tulee myös ottaa huomioon työaikakysymykset sekä tuleva perhevapaauudistus.

Tarkista yhteystietosi

Ovatko yhteystietosi ajan tasalla? On tärkeää, että Talentiasta lähtevä tieto ja toimintaohjeet tavoittavat kaikki jäsenet, jos joudumme työtaisteluun.

>> Tarkista ja päivitä jäsentietosi sähköisesti

Seuraa Talentian viestintää

Sopimuksettoman tilan aikana jäsenten on hyvä entistä tarkemmin seurata Talentian viestintäkanavia niin somessa, sähköpostissa kuin myös talentia.fissä, sillä nopeatkin päätökset työtaistelusta ovat mahdollisia. Esimerkiksi ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi tulla voimaan lyhyelläkin varoitusajalla.

Sen sijaan lakkovaroituksen jättämisestä kestää vähintään kaksi viikkoa, ennen kuin lakko alkaa.

>> Lue yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelu-uutisia