Varhaiskasvatuksen ulosmarssi laajenee koko Uudellemaalle

Varhaiskasvatuksen ulosmarssi laajenee koko Uudellemaalle

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, JHL, Tehy, Super ja Jyty järjestävät 25.4. keskiviikkona poliittisen mielenilmauksen vastustaakseen valmisteilla olevaa varhaiskasvatuslakia. Alkuperäisen suunnitelman mukaan varhaiskasvatuksen henkilöstön piti marssia ulos vain pääkaupunkiseudulla, mutta nyt järjestöt ovat päättäneet laajentaa ulosmarssin koskemaan koko Uudenmaan alueen varhaiskasvatusta.

– Talentiassa katsomme, että varhaiskasvatuslakiesitys heikentää sosionomien asemaa varhaiskasvatuksessa niin merkittävästi, että haluamme ulottaa ulosmarssin koko Uudenmaan alueelle. Toivomme päättäjien ymmärtävän, että toteutuessaan lakiesitys ajaisi päiväkodit kriisiin. Emme ymmärrä, miksi hyvää järjestelmää puretaan, sanoo Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki.

Pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla liittojen jäsenet marssivat ulos työpaikoiltaan 25.4. klo 12-18 väliseksi ajaksi. Ulosmarssi koskee sekä yksityisiä että kunnallisia päiväkoteja. Ulosmarssipäivänä järjestetään lisäksi Helsingissä Eduskuntatalon edessä klo 13-15 mielenilmaus.

Ulosmarssi koskee seuraavia kuntia ja kaupunkeja: Askola, Espoo, Hanko, Helsinki, Hyvinkää, Inkoo, Järvenpää, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Lapinjärvi, Lohja, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Porvoo, Pukkila, Raasepori, Sipoo, Siuntio, Tuusula, Vantaa ja Vihti.

Sosionomit vaarassa menettää kelpoisuuden lastentarhanopettajaksi

– On ikävää aiheuttaa harmia varhaiskasvatuspalvelujen käyttäjille, mutta suuri joukko varhaiskasvatuksen ammattilaisia on ajettu nurkkaan. Lainsäätäjät eivät ole kuunnelleet huoltamme ja kritiikkiämme. Lausunnot ja yhteydenotot päättäjiin on jätetty kokonaan huomioimatta lakiesityksessä. Siksi joudumme tarttumaan nyt järeämpiin keinoihin tullaksemme kuulluksi, sosionomeja edustavan ammattijärjestö Talentian Marjo Varsa sanoo.

Lakiesitys on muuttamassa päiväkotien henkilöstön kelpoisuuksia siten, että sosionomeilla ei jatkossa ole pätevyyttä lastentarhanopettajan tai päiväkodin johtajan ammattiin ilman mittavaa lisäkoulutusta. Sosionomit ovat nykyisen lainsäädännön mukaan näihin tehtäviin kelpoisia ja he muodostavat tällä hetkellä kolmanneksen lastentarhanopettajista. Sosionomeja toimii myös päiväkodin johtajina.

Jos lainsäädäntö määrittää kokonaan uuden ammatin, varhaiskasvatuksen sosionomin, tulee Talentian mielestä siihen liittyvät tehtävät ja vastuut selkeästi avata lakiin sekä kiintiöidä opettajan ja hoitajan tavoin sosionomille paikka ryhmässä. Talentia vaatii tällöin lakiin kirjausta siitä, että henkilöstörakenteen tulee olla yksi varhaiskasvatuksen opettaja, yksi varhaiskasvatuksen sosionomi ja yksi varhaiskasvatuksen hoitaja.

Kiistelty ja ristiriitainen lakiesitys on parhaillaan sivistysvaliokunnan käsittelyssä, josta se etenee eduskunnan hyväksyttäväksi. Talentia vaatii lakia palautettavaksi käsittelyyn, mikäli sen puutteita ei ennen eduskuntakäsittelyä korjata.

Lisätietoja: Talentian ammattiasioiden päällikkö Marjo Varsa, p. 044 0789569 ja puheenjohtaja Tero Ristimäki p. 040 5832657

>> Tutustu jäsenten toimintaohjeisiin

 

 

Jaa sivu