Talentialaiset osoittavat tukensa lakolle 14.12. eivätkä tee lakonalaista työtä

Monet SAK:n liitot ovat ilmoittaneet työtaistelutoimista 14.12.2024. Mikäli toimet toteutuvat, ne vaikuttavat esimerkiksi julkiseen liikenteeseen sekä koulujen ja päiväkotien ruokailuun ja siivoukseen. Talentia muistuttaa jäseniään, että talentialaiset eivät tee lakonalaista työtä, kuten esimerkiksi järjestä ruokailuja ja siivoa.

– Osoitamme tukemme lakolle, joten jäsenemme tekevät työtaistelun aikana vain oman työsopimuksen tai virkamääräyksen mukaisia tehtäviä, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.

Talentia vastustaa hallitusohjelmassa suunniteltuja leikkauksia ja työelämäheikennyksiä.

>> Lue lisää Talentian hallitusohjelmavaikuttamisesta