Talentia: Sosiaalihuollon työnjako ei saa vaarantaa asiakasturvallisuutta
Kuva: Adobe Stock
Sosiaalihuollon ammattilaiset voivat jatkossa tehdä nykyistä laajemmin toistensa tehtäviä, jos sosiaalihuollon ammattihenkilölain uudistus menee läpi eduskunnassa. Talentia painottaa, ettei muutos saa vaarantaa asiakasturvallisuutta.
– Ammattilaisten työnjakoa on hyvä kehittää, mutta asiakasturvallisuudesta on pidettävä tiukasti kiinni. Lakimuutosta ei pidä käyttää henkilöstökulujen säästämiseen siirtämällä tehtäviä työntekijöille, joiden koulutus ja osaaminen eivät niihin riitä, sanoo Talentian erityisasiantuntija Jaana Manssila.
Lakimuutoksen myötä esimerkiksi sosionomi, joka on suorittanut sosiaalityön perus- ja aineopinnot, voisi hoitaa joitakin sosiaalityöntekijälle tavallisesti kuuluvia tehtäviä. Tämä ei kuitenkaan koskisi tehtäviä, jotka on laissa määritelty vain sosiaalityöntekijälle. Vastaavasti lähihoitajat voisivat toimia joissakin sosionomien tehtävissä.
Työnantajan on varmistettava osaaminen ja asiakasturvallisuus
Ennen tehtävien siirtämistä työnantajan on arvioitava työntekijän koulutus, kokemus ja ammattitaito sekä muutokseen liittyvät asiakasturvallisuusriskit. Lakiesityksessä suositellaan osaamisen arvioinnin kirjaamista.
– Pelkkä mahdollisuus siirtää tehtävä toiselle ammattilaiselle ei tarkoita, että niin pitäisi tehdä. Jokainen tilanne vaatii harkintaa, ja vastuu turvallisesta työnjaosta on työnantajalla, Manssila sanoo.
Myös työntekijän on itse punnittava, onko hänellä tarpeeksi osaamista tarjottuun tehtävään. Jos työntekijä hoitaa tehtäviä ilman riittävää koulutusta ja ammattitaitoa, hänelle voi aiheutua ammattihenkilölain mukaisia seuraamuksia.
Tilapäisiin tehtäviin vain alan opiskelijoita
Lakiesityksen mukaan tilapäisesti sosiaalihuollon ammattihenkilön tehtävissä voisivat työskennellä vain näihin ammatteihin opiskelevat henkilöt. Talentia kannattaa esitystä.
Tilapäisenä sosiaalityöntekijänä voisi toimia yliopisto-opiskelija, joka opiskelee sosiaalityötä pääaineenaan ja on suorittanut sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelun.
Sosionomin, geronomin ja kuntoutuksen ohjaajan tehtävissä tilapäisesti työskentelevän opiskelijan pitäisi olla suorittanut vähintään kaksi kolmasosaa opinnoistaan. Lisäksi hänellä pitäisi olla riittävät valmiudet tehtävän hoitamiseen.
Opiskelijat työskentelisivät aina kyseiseen ammattiin laillistetun ammattilaisen ohjauksessa ja valvonnassa.
– Nimikkeestä pitää käydä selvästi ilmi, että henkilö on opiskelija. Asiakkaalla on oikeus tietää, asioiko hän opiskelijan vai laillistetun ammattihenkilön kanssa, Manssila sanoo.
Muutoksia myös kielitaitovaatimuksiin ja ammattioikeuksiin puuttumisessa
Lakiesitys muuttaisi myös sosiaalialan ammattilaisten kielitaitovaatimuksia. Ammattilaisella pitäisi olla työtehtäviensä edellyttämä riittävä kielitaito. Työnantajalla olisi ensisijainen vastuu varmistaa, että kielitaito riittää tehtävään koko palvelussuhteen ajan. Talentia pitää muutosta hyvänä.
Lisäksi lakiesitys mahdollistaisi sosiaalialan ammattilaisen ammattioikeuksiin puuttumisen, jos hänet on tuomittu lainvoimaisesti vankeuteen vapaa-ajalla tehdyistä vakavista rikoksista.
Rikos ei johtaisi automaattisesti seuraamuksiin, vaan Lupa- ja valvontavirasto arvioisi tilanteen tapauskohtaisesti. Arvioinnissa otettaisiin huomioon muun muassa asiakkaiden turvallisuus ja ammatissa edellytettävä luottamus.
Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan syyskuussa 2027
Eduskunnan käsittelyssä oleva lakiesitys on sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön uudistuksen toinen vaihe. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.9.2027.
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön laajempi kokonaisuudistus on siirretty seuraavalle vaalikaudelle.
Osallistu webinaariin sosiaalihuollon ammattihenkilölaista
Talentia järjestää jäsenilleen webinaarin 25.11. sosiaalihuollon ammattihenkilölaista. Webinaarin aiempi ajankohta oli 8.12., mutta se siirrettiin marraskuuhun. Webinaari tallennetaan, joten voit katsoa tallenteen myöhemmin, jos et pääse osallistumaan tapahtumaan.
Lisätietoja: