Uutinen

Kunta-alalle sopu - kiky-tunnit poistuvat, sote-sopimus tulee, palkankorotukset yleistä linjaa 

Kiky-tunnit poistuvat ja palkat nousevat kustannusvaikutukseltaan 3,036 prosenttia sopimuskauden aikana uudessa kunta-alan sopimuksessa. Sopimus on voimassa 1.4.2020 – 28.2.2022.

Talentia sai neuvotteluissa läpi tavoitteitaan:

– Saimme kahden vuoden sopimuksen, kiky-tunnit pois ja yleisen linjan palkankorotukset. Tavoittelimme myös useamman vuoden kestävää palkkaohjelmaa, mutta koronakriisin keskellä sitä ei tälle sopimuskaudelle saatu. Sen sijaan nyt sovittiin, että työntekijä- ja työnantajaosapuolten yhteinen tilastotyöryhmä selvittää kunta-alan palkkatasa-arvoa ja ansiokehitystä yksityiseen sektoriin nähden. Tämän pohjalta arvioidaan palkkaohjelman tarve. Useamman vuoden palkkaohjelma tulee olemaan Talentian ykköstavoite seuraavalle sopimuskierrokselle, sanoo Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki.

Saavutettu sopimus pohjautuu valtakunnansovittelijan esitykseen, joka kaatui huhtikuun lopulla.

Talentian hallituksesta oli hyvä, että sopimus viimein syntyi. Kunta-ala ehti olla sopimuksettomassa tilassa melkein kahden kuukauden ajan.

– Mikäli neuvottelut olisivat menneet tauolle syksyyn asti, ei neuvottelutilanne olisi ollut yhtään helpompi. Tämä olisi tarkoittanut myös kikyn jatkoa kesän yli, ja jäsentemme palkankorotukset olisivat viivästyneet, Tero Ristimäki summaa.

Ensimmäinen 1,22 % palkankorotus tulee 1.8.2020 ja toinen 1,0 % 1.4.2021. Palkankorotukset tulevat kaikille työntekijöille. Paikallinen palkankorotuserä on 0,8 %, ja sen jakautumisesta työntekijöille päätetään paikallisella tasolla. Paikallinen erä tulee maksuun 1.4.2021.

Kiky-tunnit poistuvat

Kiky-tunnit poistuvat 31.8.2020 alkaen, joten säännöllinen työaika lyhenee kaikissa työaikamuodoissa 30 minuuttia viikossa.

Kiky-tuntien poistumisen tilalle sovittiin työntekijän ja viranhaltijan mahdollisuudesta sopia lomarahan vaihtamisesta vapaaksi. Lisäksi työaikalukuun tuli joitain tarkennuksia.

Lomarahaleikkaus oli määräaikainen, joten sopimuskauden aikana lomarahat maksetaan normaalisti.

Sosiaaliala on vahvasti sote-sopimuksessa

Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö saa oman erillisen sote-sopimuksen. Uusi sopimus tulee voimaan 1.9.2021 ja se on voimassa 28.2.2022 asti.

Talentian tavoitteet sote-sopimuksen osalta toteutuivat, kun sopimukseen saatiin koko alalle merkittävä oma sosiaalialan asiantuntijaliite, ns. So-liite. Se antaa erinomaiset edellytykset sosiaalialan vahvistamiselle sotessa ja sen pohjalta sosiaalityöntekijöiden, sosionomien, geronomien ja kuntoutuksen ohjaajien palkkahinnoittelun uudistamista voidaan turvallisesti jatkaa.

– Kun sote-uudistusta päästään taas viemään toden teolla eteenpäin, on tärkeää, että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat saman yhteisen sopimuksen piirissä. Se on hyvä lähtökohta yhteistyön tiivistämiselle. Jos sote-sopimuksesta olisi tullut pelkkä terveydenhuollon ns. hoitajasopimus, ei olisi voitu puhua yhteisestä sote-sopimuksesta, Tero Ristimäki sanoo.

Sopimuskauden aikana neuvotellaan tarkemmin sote-sopimuksen palvelussuhteen ehdoista ja palkkaliitteistä. Näissä neuvotteluissa on mukana Talentian neuvottelija. Sote-sopimuksen ratkaisun myötä tarkentavissa neuvotteluissa voidaan viedä eteenpäin osaamisen tunnistava sosiaalialan hinnoittelu.

Merkittävää on myös se, että sosiaalihuollon johto- ja esimiestehtävät tulevat samaan palkkaliitteeseen terveydenhuollon johto- ja esimiestehtävien kanssa.

– Tämä on oikeudenmukaista molempien alojen kannalta. Olipa johto- tai esimiestehtävä sosiaalihuollossa-, terveydenhuollossa tai sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisessä toimintayksikössä, on hinnoittelun oltava sama.

Varhaiskasvatus siirtyy OVTES:een

Varhaiskasvatuksen kaikki kelpoisuuden omaavat ja varhaiskasvatuksen opettajan tehtävissä toimivat sekä varhaiskasvatusyksiköiden esimiehet siirtyvät OVTES-sopimukseen 1.9.2021 alkaen.  Siirto ei koske perhepäivähoidon ohjaajia ja vastaavalla nimikkeellä olevia, vaan he jäävät KVTES:n piiriin.

– Siirrolla vahvistetaan, että kaikki varhaiskasvatuksen opettajat säilyttävät opettajan ammatin. Meille tärkeää oli, että kaikkien kelpoisuusehdot täyttävien varhaiskasvatuksen opettajien palkka- ja työaikamääräykset pysyvät samana OVTES:een siirtyessä ja näin nyt tapahtuu, Tero Ristimäki sanoo.

Mikäli OVTES:n sopimusehdot eivät ole valmiit vielä 1.9.2021, siirron valmisteluaikana noudatetaan KVTES-sopimuksen ehtoja enintään 31.12.2022 asti.

OVTES:n siirron ehdoista neuvotellaan erillisessä työryhmässä, jossa Talentialla on oma neuvottelija. Lisäksi perustetaan OVTES:n ja KVTES:n varhaiskasvatuksen VAKA-yhteistyöryhmä, joka koordinoi päiväkotien palvelussuhteen ehtoja ottaen huomioon päiväkotien toiminnallisen kokonaisuuden.

Varhaiskasvatuksen sosionomien osalta ei sovittu erikseen mitään, sillä heidän tehtäväsisältönsä on vasta valmisteluasteella eikä yhtään varhaiskasvatuksen sosionomia ole vielä valmistunut.

– Meistä on tärkeää saada ensin näkyviin se, että varhaiskasvatuksen sosionomit tulevat tekemään vaativaa asiantuntijatyötä. Emme halua, että heitä hinnoiteltaisiin alemmaksi kuin, mitä työ tulee todellisuudessa olemaan, Tero Ristimäki summaa.

Lisätietoja:

puheenjohtaja
Tero Ristimäki
p. 09 3158 6001, tero.ristimaki@talentia.fi

 

Uutista tarkennettu 28.5.2020 klo 18.40 säännöllisen työajan osalta.