Tiedote

Kunta-alalla saatava ratkaisu: Etulinjassa työskenteleviä sosiaalialan ammattilaisia ei saa jättää odottamaan palkankorotuksia

Kunta-alan ja yksityisen sosiaalipalvelualan neuvotteluissa on päästävä nopeasti tulokseen, vaatii etänä kokoontuva Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian liittovaltuusto. Ei ole kohtuullista, että matalasti palkattu sosiaalialan ja varhaiskasvatuksen henkilöstö joutuu odottamaan palkankorotuksia muita aloja pidempään.

– Neuvottelujen siirtäminen syksyyn voi merkitä sitä, että koko kunta-ala ja yksityinen sosiaalipalveluala jää jälkeen yleisestä palkkakehityksestä. Muut työntekijät ovat jo palkankorotukset saaneet. Miksi etulinjassa työskentelevien naisvaltaisten vaativaa työtä tekevien sosiaalihuollon ammattihenkilöiden pitäisi saa muita vähemmän, Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki kysyy.

Sosiaalityö ja sosiaalihuolto saatava osaksi sote-sopimusta

Koronan ja poikkeusolojen vaikutusten selättämisessä ja erityisesti kriisin jälkihoidossa tarvitaan sosiaalialan ja varhaiskasvatuksen vankkaa osaamista. Näille etulinjan ammattilaisille kuuluu vähintään yleisen linjan mukaiset palkankorotukset sekä kiky-tuntien poistaminen. Kunta-alan pääsopimuksen uudistamisessa sosiaalityön ja sosiaalihuollon asiantuntijapalveluihin tulee saada oma so-liite osana sote-sopimusta.

– Talentian jäseninä olevien laillistettujen sosiaalityöntekijöiden, sosionomien, geronomien ja kuntoutuksen ohjaajien merkitys sotessa on keskeinen. He tulevat olemaan etulinjassa koronan jälkihoidossa pitkään. Tämän on näyttävä myös palkassa, Tero Ristimäki summaa.

Lisätietoja:

Tero Ristimäki, puheenjohtaja, puh. 040 5832 657
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia

Akavalainen 26 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat.