Tiedote, Uutinen

Kirkon palkansaajille uusi virka- ja työehtosopimus – palkankorotus kaikille

Kirkon sopimus on hyväksytty. Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio kommentoi:

”Sopimusneuvottelut ovat edenneet myös kirkon sektorilla ja uusi sopimus on saavutettu. Sopimus seuraa valtionsektorin sopimuksen askelmerkkejä palkankorotusten ja kokonaisuuden suhteen. Harmillista myös tämän sopimuksen osalta on se, että perhevapaauudistuksen tavoitteita ei sopimuksessa saavutettu kuin osin. ”


Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on hyväksynyt kirkon uuden virka- ja työehtosopimuksen ajalle 1.3.2022–29.2.2024.

Sopimus on kaksivuotinen. Yleiskorotus nostaa kaikkien palkkoja 2 prosenttia 1. kesäkuuta lukien.

– Yleisessä palkkausjärjestelmässä korotetaan sekä peruspalkkoja että vaativuusryhmien vähimmäispalkkoja, JUKOn kirkon sektorin neuvottelupäällikkö Anne Mikkola kertoo.

Sopimuksessa useita kirkon henkilöstölle suotuisia muutoksia

– Kokemuslisien vähimmäismääriin on tehty osin reippaitakin korotuksia, mikä on todella hyvä asia kirkon palkansaajille, Mikkola iloitsee.

Yleisen palkkausjärjestelmän suorituslisää koskeviin määräyksiin on tehty joitain täsmennyksiä: aiempi lisän käyttöönoton ajalta oleva ohje päivitetään 17. kesäkuuta mennessä.

Palkat nousevat 2 prosentilla myös tuntipalkkaisilla sekä johdon palkkausjärjestelmässä, joka vakinaistettiin tässä yhteydessä.

Pääryhmä neuvottelee syksyllä 2022 mallista, jolla taataan kirkon palkkakilpailukyky eri tehtävissä. Tätä varten osapuolet tarkastelevat palkkauksen jälkeenjääneisyyttä ja huomioivat myös muut palvelussuhteen ehdot.

Seuraavan vuoden korotuksesta palkansaajajärjestöt ja Kirkon työmarkkinalaitos neuvottelevat vuoden loppuun mennessä. Jos osapuolet eivät pääse yksimielisyyteen toisen vuoden korotuksesta, sopimus on mahdollista irtisanoa ensimmäisen vuoden jälkeen.

Uudet perhevapaat osaksi sopimusta

Perhevapaauudistuksen osalta JUKO tavoitteli sukupuolineutraalia terminologiaa ja yhtä suurta määrää palkallisia perhevapaita kummallekin vanhemmalle. Tavoite vastasi elokuun 1. päivä voimaan tulevan lakiuudistuksen sisältöä.

– Saavutimme tavoitteen kuitenkin vain osittain, mikä on harmillista. Puolitiehen jäänyt sopimusratkaisu vanhempainvapaiden palkallisesta määrästä jättää valitettavasti portin auki myös tasa-arvokanteille, JUKOn Mikkola huomauttaa.

Synnyttäjän palkallinen vapaa on 72 päivää. Toisen vanhemman palkallinen vanhempainvapaa on 18 päivää, mikä on 12 päivää enemmän kuin aiemmassa sopimuksessa.

Perhevapaauudistukseen liittyvien muutosten lisäksi tilapäisen hoitovapaan ikäraja on nostettu 10 vuodesta 12 vuoteen.

JUKO julkaisi tiedotteen 11.3.2022

>> Seuraa sopimusneuvotteluja Talentian sivuilla