JUKO: Ministeriö siirtää JUKOn työtaistelutoimia Jyväskylässä, Rovaniemellä, Tampereella ja Kuopiossa

JUKO: Ministeriö siirtää JUKOn työtaistelutoimia Jyväskylässä, Rovaniemellä, Tampereella ja Kuopiossa

Työ- ja elinkeinoministeriö ilmoitti tänään päätöksestään, että JUKOn mahdollisten työnseisauksien toimeenpanoja on siirrettävä sekä Jyväskylässä ja Rovaniemellä että Tampereella ja Kuopiossa. Perusteena on yleinen etu eli ylioppilaiskirjoitukset ja oppilaiden tasapuolinen mahdollisuus osallistua niihin.

Työ- ja elinkeinoministeriö kieltää Rovaniemen ja Jyväskylän kunta-alaa koskevan työtaistelutoimen toteuttamisen 6. huhtikuuta kello 00.01 saakka ja Tampereen ja Kuopion 12. huhtikuuta kello 00.01 saakka.

Päätös koskee mahdollisia työnseisauksia kokonaisuudessaan.

JUKO ja JAU julistivat kunta-alan lakkovaroitukset vauhdittaakseen kunta-alan neuvotteluja. Alkujaan lakkovaroitus Rovaniemelle, Jyväskylään sekä Tampereelle ja Kuopioon oli tähdätty maaliskuuksi. Ministeriön päätös koskee lakkovaroitusta JUKOn osalta. JAUn lakkoajankohtia ministeriö ei ole siirtänyt.

Kolmannen lakkovaroituksen JUKO ja JAU ovat antaneet Turkuun ja Ouluun, ja sen ajankohta on 6.–7. huhtikuuta.

Keskustelussa avoimet asiat

Kunta-alan osapuolet jatkoivat työriitojen sovittelua valtakunnansovittelijan johdolla keskiviikkona 16. maaliskuuta. Sovittelija oli pyytänyt, että osapuolet kartoittavat kullakin sopimusalalla auki olevia asioita ja hahmottelevat niiden laajuutta.

Keskustelu näistä avoimista asioista jatkuu seuraavassa sovittelutapaamisessa, joka on huomenna torstaina.

Sopimukseton tila 1. maaliskuuta lähtien

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT keskeytti kunta-alan sopimusneuvottelut 28. helmikuuta jättämättä tarjousta, ja kuntasopimuksen piiriin kuuluvat palkansaajat siirtyivät sopimuksettomaan tilaan 1. maaliskuuta.

Valtakunnansovittelijan luona asioiden käsittely alkoi 7. maaliskuuta.

Kunta-alan neuvottelupöydässä ovat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn lisäksi Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty), Sote (Super, Tehy, SPAL) sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT. Kuntasektorin sopimukset koskevat noin 425 000:ta palkansaajaa.

JUKO julkaisi tiedotteen 16.3.2022

>> Seuraa sopimusneuvotteluja Talentian sivuilla

Jaa sivu