Tiedote

JUKO: Kunta-alan neuvottelujen jatko avoinna

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty) sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT jatkoivat tunnusteluja kunta-alan työriidan ratkaisemiseksi maanantaina 23. toukokuuta.

Neuvonpidon jatko jäi maanantaina avoimeksi. Tällä hetkellä osapuolen mandaatit eivät riitä neuvotteluratkaisun tekemiseen. JUKO tiedottaa jatkotoimista myöhemmin.

– On valitettavaa, ettemme ole päässeet ratkaisuun. Olemme valmiita edelleen neuvottelemaan, jotta jäsenemme eivät joutuisi odottamaan palkankorotuksia ja olemaan epävarmassa tilanteessa kohtuuttoman pitkään. Asioilla on pitkittyessään tapana mutkistua, joten tilanne ei muutu tästä ainakaan helpommaksi, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.

JUKO, JAU ja KT päättivät jatkaa keskinäisiä tunnusteluja sovittelulautakunnan sovintoehdotuksen pohjalta, sen jälkeen kun Sote ry (Super, Tehy, SPAL) oli omasta puolestaan hylännyt sovintoehdotuksen 11. toukokuuta.

Kunta-alan virka- ja työehtosopimus koskee noin 425 000:ta palkansaajaa. Sopimuksen voimassaolo päättyi 28. helmikuuta. Neuvottelut alkoivat 11. tammikuuta.

Edit. Uutiseen lisätty Jenni Karsion kommentti 23.5.2022 klo 12.50.

>> Seuraa sopimusneuvotteluja Talentian sivuilla