Uutinen

Haluatko vaikuttaa sosiaalialan tulevaisuuteen? Hae Talentian hallitukseen

Viisi piirrosihmistä pöydän äärellä pitämässä palaveria. Kahdella on kannettava tietokone pöydällä.

Talentialle valitaan syksyllä uusi hallitus seuraavalle kaksivuotiselle kaudelle. Nyt sinulla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan sosiaalialan korkeakoulutettujen edunvalvontaan, Talentian strategisiin linjauksiin ja koko alan tulevaisuuteen.

Talentian liittovaltuusto valitsee marraskuun kokouksessaan uuden hallituksen sekä hallituksen varapuheenjohtajan toimikaudelle 2027–2028. Hallitustyö tarjoaa ainutlaatuisen näköalapaikan sosiaalialan ajankohtaisiin kysymyksiin ja mahdollisuuden vaikuttaa liiton suuntaan tekemällä päätöksiä, jotka ohjaavat Talentian toimintaa ja kehittämistä tulevina vuosina.

– Talentian hallitus tarjoaa mahtavan paikan vaikuttaa koko sosiaalialan tulevaisuuteen. Hallitustyöskentelyssä pääsee tekemään merkityksellisiä päätöksiä yhdessä muiden alan kehittämisestä innostuneiden kanssa. Kaudesta toiseen hallitukseen on löytynyt sitoutuneita ja aktiivisia tekijöitä, Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio sanoo. Karsio toimii myös Talentian hallituksen puheenjohtajana.

Hallitus luotsaa Talentian työskentelyä

Talentian hallitus vastaa liiton toiminnan strategisesta johtamisesta liittovaltuuston määrittämien tavoitteiden mukaisesti. Hallitus linjaa toiminnan painopisteitä, seuraa toimintaympäristön muutoksia ja tekee päätöksiä, jotka vaikuttavat niin jäsenpalveluihin, edunvalvontaan kuin yhteiskunnalliseen vaikuttamiseenkin. Samalla se rakentaa tulevaisuuden Talentiaa ja vahvistaa sosiaalialan ammattilaisten ääntä yhteiskunnassa.

Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi hallitukseen kuuluu vähintään seitsemän ja enintään yhdeksän varsinaista jäsentä, joilla jokaisella on henkilökohtainen varajäsen. Hallituksen kokoonpanossa huomioidaan myös opiskelijoiden näkökulma, sillä vähintään yhden jäsenen tulee olla valintahetkellä Talentian opiskelijayhdistys TaSO ry:n jäsen.

Liittovaltuutetut esittävät ehdokkaita Talentian hallitukseen, jokainen ehdokas tarvitsee siis itselleen esittäjän. Hallitustyöstä kiinnostuneen kannattaa olla yhteydessä omaan alue- tai ammatilliseen yhdistykseen.

Liittovaltuusto äänestää Talentian hallituksen uudesta kokoonpanosta liittovaltuustossa 20.-21.11.2026.

Jokainen ehdokas voi pitää minuutin mittaisen esittäytymisen liittovaltuuston kokouksessa ennen uuden hallituksen valintaa. Jos ehdokas ei pääse paikalle, hän voi toimittaa minuutin mittaisen esittelyvideon itsestään.

Täytä hakulomake ja lähetä esittelyvideosi

Jos kiinnostuit ehdokkuudesta, täytä huolellisesti tämä webropol-lomake, lomake aukeaa 4.9. ja hakuaikaa on 24.10.2026 asti. Hallitukseen hakevien esittelyt ovat nähtävillä liittovaltuutettujen sähköisessä työtilassa 2.11. alkaen.

Halutessasi voit lähettää itsestäsi myös esittelyvideon. Video on suositeltava, mikäli et pääse itse paikalle marraskuun liittovaltuuston kokoukseen. Videot näytetään liittovaltuuston syyskokouksessa ennen hallituksen jäsenien valitsemista.

Tee esittelyvideo näin:

  • Kuvaa lyhyt, korkeintaan yhden minuutin mittainen video. (Jos video on pidempi, sitä lyhennetään lopusta.)
  • Videon tulee olla muodoltaan vaaka, eli käännä puhelin pystyasennosta pitkittäin. Videon koko on näin ollen 1920 x 1080 pikseliä ja sen kuvasuhde on 16:9.
  • Videokuvaa itseäsi. Pidä videolla hissipuhe itsestäsi: tiivistä ytimekkäästi, miksi haluat Talentian hallitukseen/varapuheenjohtajaksi, sekä kerro muutama sana itsestäsi.
  • Sinun ei tarvitse huolehtia videon teksteistä, sillä lisäämme tiedot sinusta videon alkuun Talentiassa.
  • Älä lisää videoon efektejä, dioja tai muuta ylimääräistä.

Kerro videon saatetekstissä:

  • nimesi,
  • koulutuksesi,
  • työsi,
  • Talentian yhdistys, johon kuulut ja
  • mihin tehtävään haet (hallituksen varapuheenjohtaja, hallituksen jäsen tai hallituksen varajäsen).

Lähetä video 24.10. mennessä Talentiaan. Sinulla on 2 vaihtoehtoista tapaa:

  1. Sähköposti ja WhatsApp: Lähetä sähköpostilla osoitteeseen viestinta@talentia.fi tarvittavat tiedot, eli nimesi, koulutuksesi, työsi, Talentian yhdistys, johon kuulut, sekä hakemasi tehtävä. Huom! Älä lähetä videota sähköpostilla, koska se ei suuren tiedostokoon vuoksi tule perille. Lähetä videosi WhatsAppilla numeroon 040 921 8024. Valitse lähettäessä videolle HD-laatu.
  2. WeTransfer: Lähetä video ja viestissä tarvittavat tiedot WeTransfer-palvelulla osoitteeseen viestinta@talentia.fi. Palvelu toimii nettiselaimilla ja sen osoite on: wetransfer.com (ei vaadi kirjautumista).

Lisätietoja Talentian hallituksen valinnasta

Sini Waris

Järjestöasiantuntija
Järjestökoulutus ja yhdistystoiminta, hallituksen sihteeri, jäsenrekrytointi
09 3158 6031