Uutinen

Ei lähentymistä yksityisen sosiaalipalvelualan neuvotteluissa

Eilen 13.4. neuvoteltiin jälleen yksityisellä sosiaalipalvelualalla. Pöydällä olivat perhevapaauudistuksen vaikutukset TES-määräyksiin ja työhyvinvointiasiat.

Työnantaja- ja työntekijäpuolen näkemykset ovat edelleen kaukana toisistaan eikä mitään mainittavaa lähentymistä ole tapahtunut.

Seuraava yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelupäivä on 22.4., jolloin on tarkoitus käsitellä palkkausjärjestelmän mahdollisia muutoksia. Talentiaa yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelupöydässä edustaa neuvottelujohtaja Paula Kangasmaa.

Yksityisen sosiaalipalvelualan sopimus on voimassa 30.4.2022 saakka.

Talentia tavoittelee palkkaohjelmaa

Talentia tavoittelee neuvotteluissa jäsenilleen ostovoimaa turvaavaa palkkaratkaisua ja useampivuotista palkkaohjelmaa. Sopimuksessa on otettava huomioon työaikakysymykset ja tuleva perhevapaauudistus.

Tärkeä tavoite on myös se, että työntekijöille korvattaisiin työn vuoksi tapahtuva matkustaminen. Lisäksi työntekijöiden on saatava ruokailla joutuisasti työpaikalla.

Kunta-alalla lakkoaaltoja

Kunta-alalla uutta sopimusta ei ole vielä syntynyt, ja tilannetta ratkaisee parhaillaan työministerin asettama sovittelulautakunta. Työehtosopimusneuvottelut keskeytyivät tuloksettomina työnantajan ilmoituksesta 28.2.2022.

Talentian jäseniä sopimusneuvotteluissa edustava Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn ensimmäiset lakot olivat 6.-7.4. Jyväskylässä, Rovaniemellä, Turussa ja Oulussa ja 12.-13.4. Tampereen ja Kuopion kaupungeilla. Ensi viikolle on annettu lakkovaroitus 19.-25.4. Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan kaupungeilla.

Lisäksi kunta-alalla on alkaa 18.4. ylityö- ja vuoronvaihtokielto, joka on voimassa toistaiseksi.

>> Seuraa Talentian neuvotteluviestintää