Yksityisellä sosiaalipalvelualalla on uusi työehtosopimus
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle on syntynyt uusi työehtosopimus. Sopimus on voimassa 1.5.2023–31.12.2025. Talentia hyväksyi sopimuksen 12.6.2023.
Alan työehtosopimusneuvotteluissa sovittiin tällä kertaa ennen kaikkea palkankorotuksista. Korotukset ylittävät merkittävästi työnantajapuolen esittämän niin sanotun yleisen linjan.
Yksityisen sosiaalipalvelualan palkankorotukset ovat kustannusvaikutukseltaan noin 13 prosenttia sopimuskaudella. Varsinaisia tekstimuutoksia uudessa yksityisen sosiaalipalvelualan sopimuksessa on vähän.
Uuden sopimuksen myötä viikolle 25 suunnitellut lakot on peruttu. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto sekä hakusaarto ovat päättyneet 8.6.
Nyt aikaansaatu sopimus on syntynyt pitkien neuvottelujen tuloksena. Yksityinen sosiaalipalveluala on ollut sopimuksettomassa tilassa toukokuun alusta alkaen. Alalla on ollut lakkoja toukokuun lopusta alkaen. Lisäksi voimassa oli ylityö- ja vuoronvaihtokielto sekä hakusaarto neljään konserniin.
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus koskee yli 70 000:ta palkansaajaa. Sopimuksen neuvottelevat Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, JHL, Sosiaalipalvelualan Allianssi Salli, Sote ry ja Hyvinvointiala HALI.
Talentian päivystys
Jos et löydä vastausta usein kysytyistä kysymyksistä, ota yhteyttä Talentian päivystykseen:
- jarjestoinfo@talentia.fi

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto
Usein kysyttyjä kysymyksiä ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta yksityissektorilla

Lakko
Usein kysyttyjä kysymyksiä lakosta yksityissektorilla

Seuraa neuvotteluja työ- ja virkaehtosopimuksista
Ota sopimusneuvottelut seurantaan

Talentian tavoitteet sopimusneuvotteluissa
Tutustu Talentian tavoitteisiin sopimusneuvotteluissa
Näin haet lakkoavustusta
Lue ohjeet lakkoavustuksen hakuun
Liity Talentian jäseneksi
Turvaajatkin tarvitsevat puolustajansa. Jonkun, joka ottaa kantaa epäkohtiin ja taistelee reilun kohtelun sekä hyvän ja turvallisen työelämän puolesta. Liity Talentiaan.