Uutinen

Sairaana ei tarvitse tehdä etätöitä

Korona on lisännyt etätyötä, mikä on aiheuttanut väärinkäsityksiä siitä, pitääkö työntekijän tehdä etätöitä myös sairaana.

Etätyö on normaalia työtä, jota vain tehdään muualla kuin työpaikalla. Työntekijällä ei siis ole velvollisuutta työskennellä sairaana. Mikäli lääkäri on arvioinut työkyvyn alentuneen vain osittain, voidaan sopia korvaavasta työstä. Sopimisen lähtökohta on työntekijälähtöisyys, eli työntekijä voi halutessaan sopia korvaavasta työstä. Työnantaja ei ole oikeutta määrätä siitä.

Sairasta lasta saa hoitaa

Työntekijällä on edelleen myös oikeus tilapäiseen hoitovapaaseen lapsen äkillisen sairastumisen vuoksi kulloinkin sovellettavan työehtosopimuksen mukaisesti. Esimerkiksi KVTES:n mukaan työntekijällä on oikeus neljän työpäivän mittaiseen sairaan lapsen hoitovapaaseen, mikäli lapsi on alle 12-vuotias ja sairastunut äkillisesti. Tällöin palkka maksetaan lapsen sairastumisesta alkaen kolmelta ensimmäiseltä kalenteripäivältä. Jos lapsi sairastuu perjantaina, palkallisia päiviä ovat perjantai, lauantai ja sunnuntai.

Yksityisen sosiaalipalvelualan TES:ssä olevilla työntekijöillä on oikeus hoitovapaaseen alle 10-vuotiaan äkillisesti sairastuneen lapsen osalta, ja palkallinen poissaolo ei voi jatkua kolmea työpäivää pidempään sairastumisen alusta lukien. Poissaolon syy on vaadittaessa todistettava lääkärin todistuksella tai muulla työnantajan hyväksymällä selvityksellä ja vaadittaessa on annettava selvitys toisen huoltajan esteestä hoitaa lasta.

>> Lue Talentian koronaohjeet

>> Tutustu talentialaisten virka- ja työehtosopimuksiin