Tapaus kerrallaan

Tapaus kerrallaan

Muistelen työurani alkutaipaleelta esimerkkejä, joihin liittyi ammattieettisiä jännitteitä ja tarvitsin eettistä harkintaa.

Elettiin 1990-luvun puoliväliä, ja eräällä asuinalueella oli vahva näkemys, että paikallista ostoskeskusta hallitsi väkivaltainen, ryöstelevä 13–16-vuotiaiden nuorten jengi. Asukkaat olivat kauhun vallassa, ja niinpä porukan aisoihin saattamista tarjottiin eräälle lastensuojelun erityissosiaalityöntekijälle, joka satuin olemaan minä.

Tuohon aikaan oli muodissa tehdä asuinalueilla moniammatillista yhteistyötä, johon liittyi lasten ja nuorten hyvinvointia koskevan tiedon avointa jakamista alueen nuorisotyön, poliisin ja psykiatrisen avohoidon kanssa.

Ostoskeskuksen porukasta nuorisotyöllä ja poliisilla oli käsitys, että koko jengin toiminta kietoutui yhdessä tuntemamme pojan X henkilökohtaiseen rooliin. Tämän vuoksi moniammatillinen ryhmä pyysi minulta käyttöönsä tietoja pojan mahdollisesta lastensuojeluasiakkuudesta.

Itselläni ei ollut selvitysteni perusteella näyttöä siitä, että poika olisi mukana ostoskeskuksen nuorisoporukassa. Asiakkuudessa oleva poika itsekin kielsi tämän. Kenttähavaintoni eivät liioin tukeneet käsitystä, että jengi edes olisi olemassa. Kyse oli vain nuorten satunnaisista tapaamisista hyvin heterogeenisellä kokoonpanolla.

Vaitiolovelvollisuutta, salassapitoa ja luottamuksellisuutta on sosiaalityössä tarkasteltava aina tapauskohtaisesti.

Tapauksen myötä aloin pohtia velvollisuuttani salassapitoon ja pojan oikeutta luottamuksellisuuteen. Päädyin ratkaisuun, etten anna tietoja pojan lastensuojeluasiakkuudesta. En saanut mistään varmistusta, että riskien välttämiseksi minun olisi pakko jakaa asiakasta koskevaa arkaluontoista tietoa.

Myöhemmin ratkaisuni osoittautui oikeaksi. Pojalla ei tosiaan ollut sidosta ostoskeskuksella pyöriviin nuoriin. Moniammatillisen ryhmän antama tieto perustui puskaradiotyyppiseen riskiennusteeseen.

Vaitiolovelvollisuutta, salassapitoa ja luottamuksellisuutta on sosiaalityössä tarkasteltava aina tapauskohtaisesti. Salassa pidettävien tietojen luovuttamiseen ei riitä pelkkä epäily. Luottamuksellisuuden kynnystä ei laske se, että kyseessä on nuori.

Tietoja voidaan antaa, jos kyseessä on asiakkaalle välttämätön hoidon ja huollon tarpeen arviointi tai välttämättömän avun järjestäminen asiakkaalle. Tietoja voidaan myös antaa siinä tapauksessa, ettei asiakkaalla itsellään ole kykyä ja edellytyksiä arvioida asian merkitystä tai kun lapsen etu sitä selkeästi vaatii.

Arvellun jengiongelman ratkaiseminen ei tässä tapauksessa edellyttänyt yksittäistä nuorta koskevien lastensuojelutietojen luovuttamista eikä vaitiolovelvollisuuden murtamista sillä perusteella, että nuori olisi saanut tarvitsemansa hoidon, huollon ja avun.

Alpo Heikkinen

Jaa sivu