Sosiaalityön kelpoisuusehtoja väljentämällä ei säästöjä saada
Hannakaisa Heikkinen (kesk.), Arja Juvonen (ps.) ja Sari Sarkomaa (kok.) vaativat, että hallitus luopuu vanhustenhuollon hoitajamitoituksen alentamisesta säästökeinona. Vaatimus on erittäin kannatettava, onhan kyse palvelun laadusta ja asiakasturvallisuudesta. Hämmentävää kuitenkin on, että samassa asiayhteydessä vaihtoehtoiseksi säästökohteeksi kansanedustaja Juvonen esittää sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusehtojen madaltamista. Sosiaalityöntekijöiden koulutusvaatimuksena on tänä vuonna voimaan tulleen sosiaalihuollon ammattihenkilölain myötä sosiaalityöntekijän yliopistollinen koulutus korkeimman mahdollisen asiakasturvallisuuden ja parhaan mahdollisen palvelun takaamiseksi kaikkein heikoimmassa asemassa oleville.
Tulee väistämättä vaikutelma, että tärkeää aihetta ja ulostuloa käytettiin keppihevosena sosiaalityön kelpoisuusehtojen väljentämisagendalle, joka on harkitsematon eikä sovi mitenkään tähän kontekstiin. Ei siksi, että sosiaalityöntekijöitä ei lasketa vanhustenhuollon hoitajamitoitukseen. Ei siksi, että kelpoisuusehtoja madaltamalla saavutettavat säästöt jäisivät olemattomiksi. Eikä siksi, että kelpoisuusehtojen väljennysvaatimus toteutuessaan heikentäisi asiakasturvallisuutta ja palvelujen laatua, kun samassa asiayhteydessä vedotaan hallitukseen, ettei se toimillaan heikentäisi palvelujen laatua ja asiakasturvallisuutta.
Olen jo vuosikausia ihmetellyt, miksi n. 5000 sosiaalityöntekijän tai n. 700 koulukuraattorin koulutusvaatimusten väljentäminen olisi vastaus kuntien tehtävien vähentämiseen. Eivätkö sosiaalityötä ja sosiaalipalveluita tarvitsevat asiakkaat tarvitse ammattiosaamista, vaan mikä tahansa koulutus käy? Tämä vaatimus toistuessaan on märkä rätti vasten vaativaa työtä tekevien sosiaalityöntekijöiden ja sosionomien kasvoja. Samalla se osoittaa piittaamattomuutta kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä kohtaan, sillä heidän auttamisestaan sosiaalityöntekijöiden ja sosionomien työssä on kysymys. Toivon, että tällaisen vaatimuksen taustalla on silkka tietämättömyys siitä kuinka vaativaa ja erityisosaamista edellyttävää työtä sosiaalialalla tehdään.
Jos säästöjä halutaan hakea madaltamalla sosiaalityön kelpoisuusehtoja ja samalla sosiaalityöstä maksettavaa palkkaa – argumentti ontuu, sillä työstä tulee maksaa palkkaa sen vaativuuden, ei tehtävänimikkeiden perusteella. Säästöjä on mahdollista saada aikaan tarkastelemalla kriittisesti uudelleen sosiaalityön sisältöjä sekä sosiaalityön ja sosionomien työnjakoa.
Sosiaalityön yliopistollinen tutkinto ja sosionomi (ylempi AMK) -tutkinto tuottavat erilaista osaamista. Sosionomi (ylempi AMK) – on erinomainen johto- ja kehittämistehtäviin, kun taas sosiaalityön yliopistotutkinto tuottaa osaamista sekä asiakkaiden parissa tehtävään vaativaan muutostyöhön että yhteiskunnalliseen rakenteelliseen sosiaalityöhön. Sosiaalityöntekijän tehtävänkuvissa on varmasti monessa kunnissa tehtäviä, jotka soveltuisivat sosionomi (AMK) – ja sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneille paremmin ja tätä työnjakoa on syytä uudistaa.
Myöskään sosiaalityöntekijäpulaa ei ratkaista kelpoisuusehtoja madaltamalla, vaan lisäämällä sosiaalityön koulutuksen aloituspaikkoja ja saattamalla työolot ja henkilöstömitoitus eli työmäärä työntekijää kohden sellaiseksi, että työ ei sairastuta tai aja ihmisiä työpaikan tai jopa alan vaihtoon. Nämä ovat tällä hetkellä sosiaalityöntekijöiden saatavuuteen eniten vaikuttavia tekijöitä.
Blogia muokattu 6.10. klo 12:30: Kelpoisuusehtojen väljentämistä on esittänyt kansanedustaja Arja Juvonen.
