Pelastetaan varhaiskasvatus – säädetään sen laatua parantava, ei heikentävä laki

Pelastetaan varhaiskasvatus – säädetään sen laatua parantava, ei heikentävä laki

Nyt käydään paljon julkista keskustelua varhaiskasvatuksesta ja sen merkityksestä lapselle. Hyvä näin. Mikä sitten on laadukasta varhaiskasvatusta, joka tukee lapsen kehitystä ja oppimista parhaalla mahdollisella tavalla? Tässä painotukset usein eroavat. Takaako päivähoidon laadun yliopiston käynyt kandidaatti, kuten kuulee väitettävän? Onko kasvatusalan opetuksen ammattilainen parempi kouluttaessaan yliopistossa kuin ammattikorkeakoulussa? Ei ole!

 

Toinen yleinen hokema on, että hallinnonalan siirto STM:stä OKM:n on vaikuttanut merkittävästi varhaiskasvatukseen. Päivähoitoa on kehitetty jo useiden vuosikymmenien ajan. STM:n ja kuntien sosiaalitoimen alaisuudessa meille syntyi vanhempien arvostama ja kansainvälisesti arvostettu, educare-periaatteeseen perustuva laadukas lasten päivähoitojärjestelmä. Varhaiskasvatussuunnitelma- eli Vasu-työtä ja toiminnan sisältöä kehitettiin innostuneesti ja moniammatillisesti. Toivottavasti näitä suuria saavutuksia ei unohdeta.

 

OKM:n hallinnon alla päivähoidosta siirryttiin varhaiskasvatukseen, johon lapsella on oikeus. Varhaiskasvatuslakiin määriteltiin varhaiskasvatuksen tavoitteet. Hyvistä periaatteista huolimatta varhaiskasvatukseen on tehty paljon muutoksia, joilla on kielteisiä vaikutuksia ja jotka vaarantavat lasten ja perheiden tasa-arvoa. Tämä kertautuu, kun muutokset heikentävät myös henkilöstön työhyvinvointia. Esimerkiksi lapsen varhaiskasvatusoikeutta on rajattu vanhempien tilanteesta riippuen, päiväkodin ryhmäkokoja on kasvatettu, esiopetuksen jälkeisen hoidon toteuttaminen on mahdollistettu kerhotoimintana ja asiakasmaksuja on muutettu moneen kertaan.

 

Yleisessä keskustelussa nousee myös esille varhaiskasvatuksen maksuttomuus ja sen mukanaan tuoma osallistumisasteen nosto. Varhaiskasvatus on jo nyt maksutonta kaikkein pienituloisimmille. Maksuttoman varhaiskasvatuksen laajentamisella on eniten vaikutuksia keski- ja hyvätuloisiin perheisiin. Jos tavoitteena on saada juuri eniten tukea tarvitsevat ja syrjäytymisvaarassa olevat lapset varhaiskasvatukseen, tämä ei ole oikea keino. Jotta syrjäytymistä voidaan oikeasti ehkäistä varhaiskasvatuksessa, siellä tulee olla myös osaamista tähän tehtävään. Varhaiskasvatuslakiluonnos on jättänyt tämän näkökulman huomiotta, sillä siinä ei turvata sosionomitaustaisten opettajien työpanosta tulevaisuudessa.

 

Varhaiskasvatuslakiluonnoksessa esitetään henkilöstön tehtävänimikkeisiin muutoksia. Päiväkodin henkilöstö jakautuisi kolmeen eri nimikkeeseen – hoitaja, sosionomi ja opettaja. Näistä hoitaja hoitaa, opettaja opettaa ja sosionomi sosionomittaa. Mitähän tehtäviä ja vastuita mahtaa sisältyä viimeksi mainittuun? Tätä ei kukaan ole avannut. Kuitenkin väitetään, että tämä jako selkiyttää päiväkodin tehtäväjakoa! Väitän, että tämä jako tekee työn- ja vastuujaon nykyistä vaikeammaksi. Samalla se rakentaa päiväkotiin hierarkkisen järjestelmän. Jako ei ole lapsen edun mukaista eikä se edistä lapsen hyvinvoinnin, oppimisen ja laaja-alaisen osaamisen tukemista.

 

Varhaiskasvatuslakiluonnoksen esitys vaarantaa myös korkeakoulutetun henkilöstön saatavuuden. Sijaisten ja epäpätevän henkilöstön määrä lisääntyy entisestään, jos laki hyväksyttäisiin nykyisessä muodossaan. Ainoa tapa turvata korkeakoulutetun henkilöstön saatavuus tulevaisuudessa on mahdollistaa jatkossakin sekä ammattikorkeakouluista että yliopistoista valmistuneille varhaiskasvatuksen ammattilaisille työskentely varhaiskasvatuksen opettajan tehtävissä selkeällä tehtäväkuvalla. Kaksi koulutusväylää, joista molemmista valmistuu osaavia opettajia, tuo tarvittavaa joustoa ja ennakoitavuutta. Ei voi kuin ihmetellä miksi varhaiskasvatuslakiesityksessä halutaan sulkea pois joustavat opintopolut, kun samanaikaisesti muilla aloilla niitä suositaan.

 

Lainsäädännön lisäksi keskeistä on myös lain toimeenpano. Päiväkodeissa tulee turvata riittävä ja pysyvä henkilöstö, joka voi keskittyä yhden lapsiryhmän toimintaan ja turvata siten kiinteät vuorovaikutussuhteet kaikille lapsille. Tähän tarvitaan työnantajien toimintakulttuurin muutosta. Lasten määrä kasvattajaa kohden on hyvä olla ajoittain vähäisempi, ei suurempi kuin laki sallii. Täyttö- ja käyttöasteilla kikkailu tulee lopettaa. Sijaisjärjestelyt pitää turvata nykyistä paremmin ja tilapäisellä poikkeamisella pelaaminen tulee lopettaa. Henkilöstön työhyvinvoinnista huolehtiminen ja tehtävän vaativuuden mukainen palkka ovat keskeisiä muutostarpeita.

 

Toivottavasti tulevassa varhaiskasvatuslaissa ja lain toimeenpanossa turvataan lapsen etu.

 

Marjo Varsa

Marjo Varsa

Jaa sivu