Luottamusmies voi luottaa vahvaan tukiverkostoon

Luottamusmieheksi ehdolle lähteminen vaatii aina ripauksen rohkeutta. Peilin edessä tulee ehkä kysyttyä itseltään: onko minusta todella siihen? Ja kun tieto valinnasta varmistuu, voivat tunteet vaihdella kuin vuoristoradassa ilon kautta kauhuun. Nyt minusta täytyisi olla tähän.

Päätös luottamusmieheksi ryhtymisestä on toki jokaisen tehtävä itse, mutta onneksi tehtävän aloitettua saa pian huomata, että tukea tehtävän hoitamiseksi ja siinä onnistumiseksi on rutkasti tarjolla.

Kukaan ei synny luottamusmieheksi, mutta sosiaalialan ammattilaisten peruskoulutus antaa jo paljon osaamista, jota tehtävässä tarvitaan. Luottamusmiestehtävä on asiantuntijatehtävä, johon kouluttaudutaan ja jota opitaan tekemällä.

Luottamusmiehelle luottamusmieskoulutukset ovat palkallisia ja niistä on sovittu työehtosopimuksessa. Kouluttautumalla säännöllisesti luottamusmies pitää huolta osaamistaan.

Monipuolisissa koulutuksissa opitaan muu muassa työ- ja virkaehtosopimuksista, työoikeudellisista asioista sekä ajankohtaisista työelämän muutoksista. Koulutusta on tarjolla myös neuvottelu- ja vuorovaikutustaitojen parantamiseksi.

Luottamusmiestehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää monien taitojen kehittämistä luottamusmiestehtävän aikana.

Luottamusmiehen arkeen kuuluvat esimerkiksi yksittäisten jäsenten kysymykset omasta tilanteestaan sekä laajemmin työpaikalla mietityttävät epäkohdat esimerkiksi palkkauksessa. Toisinaan työpaikalla ratkaistavana tilanne on monen eri tekijän summa ja ratkaisuvaihtoehtojen miettiminen vaatii laaja-alaista asiantuntijuutta.

Tehtävässään kohtaamissa kysymyksissä luottamusmies voi aina tarvittaessa kääntyä Talentian toimiston puoleen.

Luottamusmiehet itse kertovat tärkeäksi tuekseen myös toiset luottamusmiehet. Omalla työpaikalla luottamusmies on usein osa luottamusmiesten verkostoa, johon kuuluvat sekä oman että muiden järjestöjen luottamusmiehet.

Luottamusmieskoulutuksissa tutuiksi tulevat oman järjestön luottamusmiehet ympäri Suomea. Usein omalla työpaikalla eteen tulevat kysymykset ovat tuttuja myös toiselle luottamusmiehelle. Vertaistuki koetaan tärkeäksi. Parhaassa tapauksessa luottamusmieskoulutuksissa syntyy ystävyyssuhteita, jotka jatkuvat, vaikka luottamusmiestehtävät päättyisivät.

Myös edustamiltaan jäseniltä saatu tuki auttaa luottamusmiestä hoitamaan tehtäväänsä hyvin. Jäsenet tukevat luottamusmiestä tehtävässä parhaiten olemalla häneen aina tarvittaessa yhteydessä. Yhteydenottojen myötä luottamusmiehelle kertyy tietoa kentän kuulumisista ja kokemusta. Ne lisäävät varmuutta toimia henkilöstön edustajana keskusteluissa työnantajan kanssa.

Riittää siis, kun peilistä katsoo takaisin edunvalvonnasta innostunut ja rohkea sinä! Luottamusmiestehtävän tiedot ja taidot opit kyllä ajan kanssa ja tukea saat varmasti.

Ja kun sinusta joskus tulee luottamusmies, muista säilyttää sama innostus työelämän kehittämiseen sekä se rohkeus, joka sai sinut aikoinaan tähän tehtävään hakeutumaan.

Johanna Rantanen

Talentian sopimusasiantuntija