Yksityisen varhaiskasvatusalan tes-neuvottelut jatkuivat – osapuolet vielä kaukana toisistaan
Yksityisen varhaiskasvatusalan työehtosopimuksesta neuvoteltiin tällä viikolla, kun osapuolet tapasivat toisensa maanantaina 10.11. ja tiistaina 11.11.
– Tietyin osin neuvotteluissa on lähennytty, mutta monissa isoissa kysymyksissä olemme vielä kaukana toisistamme, sanoo Talentian neuvottelupäällikkö Tiina Kinnunen.
Alalla ei ole aikaisemmin ollut omaa työehtosopimusta, vaan toimijat ovat olleet muun muassa yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piirissä.
Talentia on motivoitunut rakentamaan työehtosopimusta, jossa huomioidaan moniammatillisen osaamisen tarpeet.
Faktat
- Yksityisen varhaiskasvatusalan oman työehtosopimuksen neuvottelut alkoivat 17.9.2024. Tällä hetkellä noudatettava sopimus on voimassa 31.12.2025 saakka.
- Talentia neuvottelee sopimuksesta muiden palkansaajajärjestöjen ja työnantajaosapuolen kanssa. Työnantajia edustaa Sivistysala ry.
- Yksityinen varhaiskasvatusala työllistää noin 10 000 palkansaajaa. Suomessa asuvista lapsista noin 20 prosenttia on yksityisissä päiväkodeissa, eli vuosittain reilut 40 000 lasta saa varhaiskasvatusta yksityisesti järjestetyissä varhaiskasvatuspalveluissa.
Lisätietoa:
Tiina Kinnunen
Neuvottelupäällikkö
Neuvottelutoiminta, oikeudelliset asiat ja palvelussuhdeasiat
tiina.kinnunen@talentia.fi