Uutinen

Tutustu Talentian hallitusehdokkaisiin

Viisi piirrosihmistä pöydän äärellä pitämässä palaveria. Kahdella on kannettava tietokone pöydällä.

Talentialle valitaan marraskuussa uusi hallitus ja varapuheenjohtaja kaudelle 2027–2028. Hallitustyöskentelystä ennakkoon kiinnostuneita hakijoita ilmoittautui yhteensä 15 ehdokasta. Ehdokkaaksi voi asettua vielä valtuuston marraskuun kokouksessa ennen hallitusvaalien käsittelyä.

– Talentian jäsenissä on paljon aktiivisia ammattilaisia, joilla on halua vaikuttaa oman liittonsa sekä koko sosiaalialan ja varhaiskasvatuksen tulevaisuuteen. Hallitustyöskentely on yksi konkreettinen tapa päästä mukaan tähän työhön, Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio sanoo.

Talentian hallitus vastaa liiton strategisesta johtamisesta, linjaa toiminnan painopisteitä sekä tekee päätöksiä, jotka vaikuttavat jäsenpalveluihin, edunvalvontaan ja yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhön. Hallituksessa toimiminen tarjoaa mahdollisuuden osallistua Talentian tulevaisuuden rakentamiseen sekä sosiaalialan ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten äänen vahvistamiseen yhteiskunnassa.

Hallitus valitaan marraskuussa

Talentian liittovaltuusto valitsee uuden hallituksen sekä hallituksen varapuheenjohtajan kokouksessaan 20.–21.11.2026.

Hallitukseen kuuluu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi vähintään seitsemän ja enintään yhdeksän varsinaista jäsentä, joilla jokaisella on henkilökohtainen varajäsen. Hallituksen kokoonpanossa huomioidaan myös opiskelijoiden edustus.

Tutustu ehdokkaisiin

Talentian hallitukseen toimikaudelle 2027–2028 ehdokkaaksi ennakkoon ovat ilmoittautuneet:

Ahvo Ulla
Sosionomi YAMK
Lähisuhdeväkivaltatyöntekijä
Talentia Keski-Suomi ry, Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat SOLA ry
Ehdolla hallituksen varinaiseksi- ja varajäseneksi

Brisk Jenna
Sosionomi YAMK ja Ammatillinen opettaja
Projektipäällikkö
Talentia Etelä-Karjala ry, Sosiaalijohto – Socialledning ry, Päihdetyön Talentia ry
Ehdolla hallituksen varsinaiseksi jäseneksi

Calmelet-Pyykkö Essi
Sosionomi, HUK, MA
Varhaiskasvatuksen sosionomi
Talentia Varsinais-Suomi ry, Sosiaalipedagogit Talentia ry, Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat SOLA ry
Ehdolla hallituksen varinaiseksi- ja varajäseneksi

Ekblad Ulla
Sosionomi
Opiskeluhuollon kuraattori
Talentia Länsi- Uusimaa ry, Koulukuraattorit ry – Skolkuratorer rf
Ehdolla hallituksen varinaiseksi- ja varajäseneksi

Grönholm Noora
Sosionomi YAMK
Päiväkodin johtaja
Pirkanmaan Talentia ry, Sosiaalipedagogit Talentia ry, Sosiaalijohto – Socialledning ry
Ehdolla hallituksen varsinaiseksi jäseneksi

Haukka Johanna
Sosionomi YAMK
Tehtäväaluepäällikkö
Talentia Uusimaa ry, Päihdetyön Talentia ry, Sosiaalijohto – Socialledning ry
Ehdolla hallituksen varsinaiseksi jäseneksi

Huhtikangas Anna-Maija
Sosionomi
Asiakaspalvelukoordinaattori
Talentia Helsinki ry, Vammaisala Talentia ry
Ehdolla hallituksen varinaiseksi- ja varajäseneksi

Isoviita Anna
Sosiaalityöntekijä YTM, Sosionomi (AMK), AmO
Sosiaalipalvelupäällikkö
Talentia Satakunta ry, Sosiaalitoimen sosiaalityöntekijät ry, Sosiaalijohto ry
Ehdolla hallituksen varsinaiseksi jäseneksi

Mahonen Sari
Sosionomi (AMK)
Toiminnanohjaaja
Talentia Kanta-Häme ry, Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat SOLA ry, Sosiaalipedagogit Talentia ry
Ehdolla hallituksen varinaiseksi- ja varajäseneksi

Mattila Johanna
YTM, sosiaalityö, sosionomi YAMK
Sosiaalityöntekijä
Talentia Satakunta ry, Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat SOLA ry
Ehdolla hallituksen varsinaiseksi jäseneksi

Neijonen Sirke
Sosionomi YAMK
Toimintayksikön lähiesihenkilö
Talentia Helsinki ry, Vammaisala Talentia ry, Sosiaalijohto – Socialledning ry
Ehdolla hallituksen varinaiseksi- ja varajäseneksi

Pulkkinen Paula
Yhteisöpedagogi
Opiskelija
Pohjanmaan Talentia ry, Sosiaalipedagogit Talentia ry, Talentian sosiaalialan opiskelijat TaSO ry
Ehdolla hallituksen varapuheenjohtajaksi sekä varinaiseksi- ja varajäseneksi

Salmiranta Piia
Sosionomi (AMK)
Sovellusasiantuntija
Talentia Varsinais-Suomi ry, Vammaisala Talentia ry, Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat SOLA ry
Ehdolla hallituksen varajäseneksi

Salovaara Petra
YTM, sosiaalityö, kuntouttavan sosiaalityön erikoissosiaalityöntekijä
Sosiaalityöntekijä
Talentia Pohjois-Pohjanmaa ry, Sosiaalitoimen sosiaalityöntekijät ry, Vammaisala Talentia ry
Ehdolla hallituksen varapuheenjohtajaksi

Virtanen Markus
Sosionomi (AMK)
Koordinoiva pääluottamusedustaja
Talentia Varsinais-Suomi ry, Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat SOLA ry
Ehdolla hallituksen varsinaiseksi jäseneksi

Ehdokkaat ovat esitelty myös liittovaltuuston Howspace-työtilassa.

Lisätietoja liittovaltuustosta ja hallituksen valinnasta:

Sini Waris

Järjestöasiantuntija
Järjestökoulutus ja yhdistystoiminta, hallituksen sihteeri, jäsenrekrytointi
09 3158 6031