Turvaajakin tarvitsee jotain, mihin luottaa

Turvaajakin tarvitsee jotain, mihin luottaa

Poikkeuksellisen kevään päätteeksi Talentia haluaa muistuttaa, että sosiaalialan ammattilaiset työskentelevät niiden eteen, jotka tarvitsevat puolustajaa. Asiakkaita on paljon, mutta silti ketään ei jätetä yksin.

Mihin sosiaalialan työntekijät voivat itse luottaa? Työolosuhteet ja resurssien riittämättömyys kuormittavat, ja välillä ammattietiikkakin on koetuksella. Yhteiskunnan muutokset heijastuvat alalle ja varautuminen tulevaan on yhä haastavampaa. Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ovat rajalliset ja joskus tuntuu, että jää itse yksin.

Turvaajatkin tarvitsevat puolustajansa. Jonkun, joka ottaa kantaa epäkohtiin ja taistelee reilun kohtelun sekä hyvän ja turvallisen työelämän puolesta. Turvaajakin tarvitsee jotain mihin luottaa.

Yli 26 000 sosiaalialan korkeakoulutettua on valinnut turvakseen Talentian. Alalla on silti tuhansia ammattilaisia, joilla ei vielä ole puolustajaa.

Talentian jäsen, suosittele kollegallesi Talentiaa ja auta häntä turvaamaan myös itsensä. Mikäli kollegasi liittyy Talentian jäseneksi ja Erko-työttömyyskassaan, saatte molemmat 30 euron arvoisen SuperLahjakortin, jolla voi ostaa mukavia lahjoja yli 100 liikkeestä. Lisäksi kollegasi saa käyttöönsä kaikki Talentian upeat jäsenedut ja -palvelut. Huomaathan, että suosittelijan on oltava Talentian jäsen, eikä Superlahjakortteja myönnetä jäsenille, jotka liittyvät Talentiaan ilman suosittelijaa.

*) Lahjakortti on veronalaista tuloa, jonka Talentia ilmoittaa lahjakortin saajan puolesta verottajan tulorekisteriin.

>> Suosittelee Talentiaa kätevästi verkossa

Mikäli et vielä ole Talentian jäsen, pääset liittymään helposti sähköisesti.

> > Liity Talentian jäseneksi

 

Jaa sivu