Uutinen

Talentian uusi liittovaltuusto on valittu

Toukokuussa käytyjen Talentian liittovaltuustovaalien tulos on selvillä. Liittovaltuustoon vuosille 2020 – 2024 valittiin 58 jäsentä, joista neljä on opiskelijoita. Ehdokkaana vaaleissa oli 114 Talentian jäsentä.

Ammatillisista yhdistyksistä Kasvatus- ja perheneuvonnan sosiaalityöntekijät ry ei saanut vaaleissa yhtään jäsentään valituksi varsinaiseksi jäseneksi valtuustoon. Yhdistys saa nimetä valtuustoon yhden edustajan ja hänelle 1-2 varajäsentä.

Vaaleissa äänestettiin kaikissa muissa vaalipiireissä paitsi Ahvenanmaalla, Pohjanmaalla ja Päijät-Hämeessa, joissa oli yhtä monta ehdokasta kuin liittovaltuuston paikkoja.

Vaalien äänestysprosentti oli 20,9. Edellisissä neljä vuotta sitten järjestetyissä vaaleissa äänestysprosentti oli 26,0, joten laskua tapahtui jonkin verran.

Vaalien ääniharavat olivat Uudenmaan vaalipiirin Sirpa Hyytiä-Hallenberg (156 ääntä), Pirkanmaan vaalipiirin Katri Maahi (133 ääntä) ja Keski-Suomen vaalipiirin Riikka Rantanen (113 ääntä). Opiskelijoiden vaalipiiristä eniten ääniä kahmi Ella-Maria Tuomela (108 ääntä).

Uusi liittovaltuusto kokoontuu ensimmäisen kerran 21.-22.11.2020. Kokouksessa valitaan liiton uusi puheenjohtaja, hallitus ja päätetään seuraavan vuoden toiminnasta ja taloudesta.

Vaalipiiri: Koko maa

Määrä: %
Äänioikeutetut 23594: 100 %
Postiäänet 2638: 11,18 %
Sähköiset äänet 2282: 9,67 %
Hylätyt äänet 12: 0,05 %
Äänet yhteensä 4932: 20,9 %
Valitaan 58

Talentian liittovaltuusto 2020-2024 vaalipiireittäin:

Vaalipiiri Etelä-Karjala

Valitaan:2
Ehdokas Äänimäärä
EEROLA NIINA 86
BRISK JENNA 43

Vaalipiiri Etelä-Savo

Valitaan 2
Ehdokas Äänimäärä
RYTKÖNEN JENNI 68
HINTIKAINEN SINI 52

Vaalipiiri Helsinki

Valitaan 6
Ehdokas Äänimäärä
KARJALAINEN RIINA 89
LINTUNEN TIINA 75
LUUKKO TIIA-MARIA 71
LINTULA MIKAEL 64
MARTTI MARIA 58
AUTERE MINNA 58

Vaalipiiri Kainuu

Valitaan 1
Ehdokas Äänimäärä
PETÄJÄJÄRVI SALLA 35

Vaalipiiri Kanta-Häme

Valitaan 2
Ehdokas Äänimäärä
RANTANEN JOHANNA 74
LAINE SUSANNA 27

Vaalipiiri Keski-Pohjanmaa

Valitaan 2
Ehdokas Äänimäärä
VISTI MERVI 38
LASTIKKA SANNA 38

Vaalipiiri Keski-Suomi

Valitaan 3
Ehdokas Äänimäärä
RANTANEN RIIKKA 113
TAHVANAINEN TERHI 51
VOTTONEN MIIA 42

Vaalipiiri Kymenlaakso

Valitaan 2
Ehdokas Äänimäärä
VANHALA-TAIMISTO ANU 92
HARJU MARITTA 91

Vaalipiiri Lappi

Valitaan 2
Ehdokas Äänimäärä
SEPPÄLÄ HANNE-MARI 64
HILTUNEN SEIJA 49

Vaalipiiri Länsi-Uusimaa

Valitaan 1
Ehdokas Äänimäärä
SIPILÄ RIIKKA 40

Vaalipiiri Oulun seutu

Valitaan 3
Ehdokas Äänimäärä
KIVISTÖ-PYHTILÄ TUULA 64
KALTIO MINNA 47
HÄNNINEN KRISTIINA 45

Vaalipiiri Pirkanmaa

Valitaan 5
Ehdokas Äänimäärä
MAAHI KATRI 133
HANNUNIEMI HENNI 82
TALASMÄKI EVELIINA 67
LEMPINEN TIIA 66
KEMPPAINEN SOFIA 46 Tasatulos, valtuuston jäsen arvottiin

Vaalipiiri Pohjanmaa

Valitaan 3
EI VAALEJA, EHDOKKAITA YHTÄ PALJON KUIN PAIKKOJA
Ehdokas
PAULASAARI MERJA
TAIPALUS PAULIINA
VIRSULA TAINA

Vaalipiiri Pohjois-Karjala

Valitaan 2
Ehdokas Äänimäärä
PÖNTINEN-HEINONEN ARJA 50
MAHONEN SARI 44

Vaalipiiri Pohjois-Savo

Valitaan 3
Ehdokas Äänimäärä
KEMPPAINEN HENNA 49
NYYSSÖNEN MIA 46
JAUHIAINEN TIINA 43

Vaalipiiri Päijät-Häme

Valitaan 2
EI VAALEJA, EHDOKKAITA YHTÄ PALJON KUIN PAIKKOJA
Ehdokas
SALONEN ARI
SYDÄNMÄKI LINDA

Vaalipiiri Satakunta

Valitaan 2
Ehdokas Äänimäärä
LAURILA JENNI 55
MATTILA JOHANNA 51

Vaalipiiri Sosiaalialan opiskelijat

Valitaan 4
Ehdokas Äänimäärä
TUOMELA ELLA-MARIA 108
PIHLAJA ANNI 63
TURUNEN REETTA 54
VIITASAARI VILMA 52

Vaalipiiri Uusimaa

Valitaan 6
Ehdokas Äänimäärä
HYYTIÄ-HALLENBERG SIRPA 156
RÄMÖ EVE 66
KOHONEN MINNA 62
METSOKUMPU NINA50
HYPPÄNEN TEEMU 50
JOKINEN PÄIVI 45

Vaalipiiri Varsinais-Suomi

Valitaan 4
Ehdokas Äänimäärä
VEKKELI SANNA-MARI 85
VIRTANEN MARKUS 53
PELKONEN HELENA 48
JUVONEN ERNA 48

Vaalipiiri Åland

Valitaan 1
EI VAALEJA, EHDOKKAITA YHTÄ PALJON KUIN PAIKKOJA
Ehdokas
SNELLMAN VERONIKA

Tutustu vaalien tuloksiin tarkemmin:

Liittovaltuustovaalit 2020 vaalien tulokset

Liittovaltuustovaalit 2020 vaalipiirien tunnusluvut