Uutinen

Talentian tavoitteet esillä yksityisen sosiaalipalvelualan neuvotteluissa

TAL_paakuva_net

Yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelut jatkuivat 11.3. Edellisellä neuvottelukerralla kuultiin työnantajapuolen Hyvinvointiala HALIn keskeisiä tekstitavoitteita. HALI tavoittelee esimerkiksi paikallisen sopimisen laajentamista. Tällä kertaa neuvotteluissa käsiteltiin työntekijäpuolen tekstitavoitteita.

Talentia tavoittelee neuvotteluissa jäsenilleen ostovoimaa turvaavaa palkkaratkaisua ja useampivuotista palkkaohjelmaa. Sopimuksessa on otettava huomioon työaikakysymykset ja tuleva perhevapaauudistus. Tärkeä tavoite on myös se, että työntekijöille korvattaisiin työn vuoksi tapahtuva matkustaminen. Lisäksi työntekijöiden on saatava ruokailla joutuisasti työpaikalla.

Yksityisen sosiaalipalvelualan neuvotteluissa sovitaan myös yksityisessä varhaiskasvatuksessa työskentelevien työehdoista.

Talentiaa edustaa yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelupöydässä neuvottelujohtaja Paula Kangasmaa. Seuraavan kerran neuvottelut jatkuvat 17.3.

Yksityisen sosiaalipalvelualan sopimus päättyy huhtikuun lopussa

Yksityisen sosiaalipalvelualan sopimus on voimassa 30.4.2022 saakka. Julkisen sektorin sopimukset päättyivät 28.2., ja sen jälkeen valtion ja kirkon sopimusaloille on saatu uudet työ- ja virkaehtosopimukset.

Kunta-alalla sopimukseen ei ole toistaiseksi päästy. Talentian jäseniä sopimusneuvotteluissa edustava Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on jättänyt kaksi lakkovaroitusta, jotka koskevat Jyväskylän, Rovaniemen, Tampereen ja Kuopion kaupunkeja. Lisäksi kunta-alalla oli voimassa 7.-13.3. ylityö- ja vuoronvaihtokielto, ja tulossa on uusi ylityö- ja vuoronvaihtokielto 21.-27.3.