Talentian jäsenet eivät tee lakonalaista työtä esimerkiksi päiväkotien ruokahuollossa

Talentian jäsenet eivät tee lakonalaista työtä esimerkiksi päiväkotien ruokahuollossa

Talentia ohjeistaa jäseniään pidättäytymään omiin työtehtäviinsä ja välttämään lakonalaisen työn tekemisen. Näin tuemme ammattiyhdistysliikkeen yhteistä tavoitetta vastustaa irtisanomislain valmistelua.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto on (JHL) poliittisessa lakossa 22.–23. lokakuuta. Päiväkodeissa ja vanhuspalveluissa ei välttämättä ole tavalliseen tapaan ruokaa tarjolla lakon aikana. Esimerkiksi talentialaiset lastentarhanopettajat eivät vastaa ruokahuollon järjestämisestä lakon aikana.

Sekä JHL että Talentia vastustavat hallituksen lakihanketta, joka heikentäisi irtisanomissuojaa pienissä yrityksissä. Tästä syystä Talentian jäsenet ovat toistaiseksi ylityö- ja vuoronvaihtokiellossa yksityisellä sosiaalipalvelualalla, terveyspalvelualalla ja Avainta-työehtosopimuksen piirissä.

Lisätietoja ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta

Jaa sivu