Talentia SASKin jäseneksi
SASKiin kuuluu lähes 40 ammattijärjestöä Suomessa.
Järjestön jäsenenä Talentia tukee kehittyvien maiden ammattiliittojen toimintaa ja siten työntekijöiden oikeuksien, olojen ja työehtojen paranemista.
SASK vaikuttaa sen eteen, että Kansainvälisen työjärjestön ILOn määrittelemät työelämän perusoikeudet otetaan käyttöön työpaikkojen vähimmäisstandardeina. Niitä ovat muun muassa oikeus järjestäytyä ja solmia työehtosopimuksia sekä pakko- ja lapsityön kielto.
Toimintaa kansainvälisyydestä kiinnostuneille jäsenille
Talentian jäsenet ovat tervetulleita mukaan SASKin kansainväliseen toimintaan. Osallistua voi esimerkiksi erilaisiin tapahtumiin, koulutuksiin ja opintomatkoille.
Talentian jäsenet voivat ryhtyä myös SASK-lähettiläiksi, jotka toimivat SASKin äänitorvina omilla työpaikoillaan ja tapahtumissa. Lähettiläänä pääsee hyvin perille kansainvälisen vaikuttamisen tavoista. Lue lisää, miten voit lähteä mukaan SASK-lähettilääksi.
Tietoa SASKin toiminnasta
Voit tutustua SASKin toimintaan nettisivuilla www.sask.fi,
tilaamalla järjestön uutiskirjeen ja lehden.
Lisätietoja Talentian jäsenyydestä SASKissa: järjestöpäällikkö Janne Seppälä, janne.seppala@talentia,fi, puh. 09 3158 6030.