Uutinen

SAK ja Akava: Paikallisen sopimisen lainsäädäntöhankkeelle annettava työrauha

SAK ja Akava ihmettelevät yrittäjäjärjestöjen pyrkimystä vääristää paikallisen sopimisen lainvalmistelua. Järjestöt edellyttävät työrauhaa parhaillaan työtään tekevälle työryhmälle.

– Lainsäädäntöä valmistelevan työryhmän työ on kesken ja vasta valmisteluvaiheessa olevaa tekstiä ryöpytetään julkisuudessa virheellisin argumentein, järjestöt painottavat.

– Tavoitteena on toteuttaa paikallisen sopimisen laajentaminen niin, että siitä hyötyvät kaikki, myös yrittäjät. Olemme lisäämässä mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen, emme rajoittamassa. Sääntöjen tulee kuitenkin olla kaikille samat.

Kilpailukykysopimuksessa on sovittu paikallisen sopimisen edistämisestä niin, että järjestäytymättömät yritykset saavat yhtä laajat mahdollisuudet joustoon yleissitovien työehtosopimusten määräyksissä kuin järjestäytyneetkin yritykset.

– Suuri osa työehtosopimuksista antaa sopimismahdollisuuksia myös yksittäisen työntekijän ja työnantajan välille. Joustojen käyttö ei riipu työntekijöiden järjestäytymisestä. Väite luottamusmies- tai järjestäytymispakosta vaikuttaakin tässä yhteydessä tarkoitushakuiselta. Onko pohjimmiltaan kyse vaatimuksista murtaa yleissitovuusjärjestelmä ja sen tuoma minimiehtojen turva? järjestöt kysyvät.

SAK ja Akava muistuttavat, että tilanteessa, jossa alitetaan vähimmäistyöehdot, on perusteltua edellyttää tarvittaessa sopijaosapuoleksi luottamusmiestä. Muilla työntekijöillä ei ole asemaa, joka suojaisi painostukselta tai varmistaisi riittävän tiedonsaannin, koulutuksen tai työntekijöiden edustamiseen käytettävän ajan.

Järjestöt korostavat, että työehtosopimukset eivät millään tavoin rajoita paikallista sopimista, joka kunnioittaa työehtosopimusten tuomaa vähimmäisturvaa.

Lisätiedot

Akavan työelämäasioiden johtaja Maria Löfgren, puh. 040 568 2798

SAK:n työehtoasioiden päällikkö Annika Rönni-Sällinen, puh. 050 378 0270

Akava ja SAK julkaisivat tiedotteen 26.4.2016