Uutinen

Liittovaltuusto kokoontui

Talentian liittovaltuusto kokoontui 21.-22.4. merellisessä Långvikissa Kirkkonummella.

Kokouksessa kuultiin hallituksen selonteko vuoden 2017 toiminnasta ja taloudesta ja palkittiin Akavan ansiomerkeillä liittovaltuuston jäsenet Markus Virtanen ja Niina Eerola.

Järjestön jäsenmäärä on kasvanut tavoitteiden mukaan ja kokonaisjäsenmäärä vuoden 2017 lopussa oli 24 892 jäsentä. Puheenjohtaja Tero Ristimäki on kehitykseen tyytyväinen.

‒ Vuoden 2017 osalta merkittävin tulos meille oli, kun Talentian jäsenmäärän kasvoi kokonaisjäsenmäärältään absoluuttisesti eniten Akavassa. Kokonaisjäsenmäärän kasvu oli 765 jäsentä eli 3,2 %. Erityisen ilahduttavaa oli, että työssä olevien jäsenmäärä kasvoi 1123 jäsentä eli 6,8 %, Ristimäki sanoo.

Jäsenmäärän ja sen myötä jäsenmaksujen kasvu on mahdollistanut jäsenmaksun pitämisen ennallaan, vaikka työttömyyskassan jäsenmaksu on noussut kaksinkertaiseksi verrattuna aikaan ennen kansainvälistä finanssikriisiä. Kiky-sopimuksen vuoksi jäsenmaksut ovat kuitenkin suhteessa pienentyneet ja samaan aikaan työttömyyskassamaksut nousseet, joten jäsenmäärän kasvusta huolimatta liiton talous painui lievästi tappiolle 56 000 euroa.

Työ jatkuu

Sosiaalihuollon ammattihenkilölain toimeenpano jatkui vuodelle 2017 ja syksyllä lakiin saatiin myös kuntoutusten ohjaajat, mikä oli Talentian tärkeä tavoite. Sote-vaikuttamista tehtiin tuloksekkaasti, kun lausuntokierroksen jälkeen valinnanvapauslakiin saatiin sote-keskusten neuvonta ja ohjaus vain sosiaalihuollon laillistetuille ammattihenkilöille. Syksyyn 2017 omat lisänsä toi varhaiskasvatuksen tiekartan sosionomeja syrjivät linjaukset, josta käynnistyi laaja vaikuttamistoiminta sosionomitaustaisten lastentarhanopettajien ammatin säilyttämiseksi.

Vuosi 2018 näyttää lähteneen käyntiin vähintään yhtä vauhdilla.

‒ Vuoden alku meni neuvottelukierroksen sekä neuvotteluihin liittyvien työtaistelutoimenpiteiden eli ylityö- ja vuoronvaihtokierron toimeenpanoon ja lakkovalmisteluihin. Tämän ohella tärkein painopiste kuluvana vuonna on ajankohtaisiin lakihankkeisiin vaikuttaminen, kuten varhaiskasvatuslaki ja valinnanvapauslaki sekä sosiaalityön mitoitus.

Valtuustoviikonlopun aikana ehdittiin käydä myös osallistumassa Ei leikkirahaa -mielenilmaukseen, jossa marssiittiin Helsingin Kansalaistorilta Senaatintorille osoittamaan mieltä lastentarhanopettajien palkkojen nostamisen puolesta.

Liittovaltuusto on Talentian korkein päättävä elin, johon kuuluu 56 varsinaista jäsentä ja 62 varajäsentä. Seuraavan kerran valtuusto kokoontuu 24.-25.11.

>> Lue lisää liittovaltuustosta