Lastensuojelun mitoitusta kierretään häikäilemättömästi

Lastensuojelun mitoitusta kierretään häikäilemättömästi

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on pöyristynyt, että lastensuojelun asiakasmitoitusta kierretään tarkoituksellisesti.

– Sosiaalityöntekijät muutamasta kunnasta ovat ottaneet Talentiaan yhteyttä ja kysyneet, voiko lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän lapsimäärä olla yli 35. Vastaus on yksiselitteinen: ei voi, Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio kertoo.

– Olemme myös kuulleet, että työnantaja on määrännyt sosiaalityöntekijälle muita työtehtäviä, jos hänen vastuullaan on ollut alle 35 lasta. Lisätyön jälkeen hänelle ei ole kuitenkaan jäänyt riittävästi aikaa lastensuojeluprosessien hoitamiseen, Karsio jatkaa.

Tilanne on huolestuttava, koska mitoituksen ylittäminen vaarantaa lapsen edun. Työntekijöillä ei ole riittävästi aikaa yhdelle lapselle, ja laadukas lastensuojelutyö kärsii.

­– Lastensuojelun mitoitus ei ole valintakysymys – lakia tulee noudattaa, varsinkin kun kyse on nuorten ihmisten elämästä, Karsio muistuttaa.

Mitoituksesta säädetty laissa

Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän asiakasmitoituksesta on säädetty lastensuojelulaissa (13 b §). Lakimuutos astui voimaan tämän vuoden alussa. Sosiaalityöntekijän vastuulla saa olla enintään 35 lasta vuosina 2022 ja 2023 ja enintään 30 lasta vuodesta 2024 lähtien.

– On kuitenkin ilmennyt, että joidenkin työnantajien mielestä, jos työntekijöitä ei saada riittävästi, on asiakkaat silti hoidettava. Ei tämä näin voi olla! Työnantajan on järjestettävä riittävät resurssit, eikä vastuuta asiaan puuttumisesta voi sälyttää yksittäisen sosiaalityöntekijän harteille, Karsio painottaa.

Yksi kanavista tuoda asiakasmitoituksen ylityksiä esiin on henkilöstön ilmoitus epäkohdasta sosiaalihuoltolain ilmoitusvelvollisuuden perusteella. Mutta tämä ei voi olla ensisijainen tie puuttua asiaan, Talentia painottaa.

Näennäisrekrytoinnit eivät paranna tilannetta

Talentian saamien tietojen mukaan osassa kuntia uusia lastensuojelun virkoja on perustettu reilusti lakimuutoksen vuoksi. Aidot toimet niiden täyttämiseksi kuitenkin puuttuvat.

– Näennäisrekrytoinneissa palkka ei vastaa työn vaativuutta ja työolosuhteet eivät ole riittävän houkuttelevat, joten avoimiin virkoihin ei saada työntekijöitä, Karsio kertoo.

Vaarana on, että jatkossa yhä harvempi lapsi pääsee lastensuojelun asiakkaaksi. Samalla jopa vakavat tapaukset jäävät kevyemmän tuen piiriin jonottamaan.

Talentia seuraa lastensuojelun mitoituksen tilannetta valtakunnallisesti ja on tarvittaessa yhteydessä valvoviin viranomaisiin ja ministeriöön. Ennen lakimuutosta korostettiin, että valvovien viranomaisten on seurattava tilannetta vuosina 2022–2023.

– Laittomuuksiin on puututtava välittömästi ennen kuin niistä tulee uusi, hiljaisesti hyväksytty normaali, Karsio toteaa.

– Käsittämätöntä, että lastensuojelulain mitoitus tehtiin lasten suojelemiseksi, mutta nyt on kaikki härskit keinot käytössä, Karsio sanoo.

Jaa sivu