Uutinen

Konstantin Laakkonen Talentian työsuhdeasioiden päälliköksi

Oikeustieteen maisteri, varatuomari Konstantin Laakkonen on valittu Talentian työsuhdeasioiden päälliköksi. Konstantin siirtyi tehtävään elokuun alussa Lääkäriliiton lakimiehen tehtävistä.

Talentian työsuhdeasioiden päällikkönä Konstantin vastaa palvelus- ja työsuhdeasioista sekä aluetoiminnasta. Hänen johtamansa yksikön sopimusasiantuntijat neuvovat ja neuvottelevat vastuualueidensa työsuhde- ja edunvalvontakysymyksissä, kuten työsopimuksissa, työehtosopimuksien soveltamisessa, palkkauksessa ja työlainsäädäntöasioissa. Lisäksi he mm. järjestävät edunvalvontakoulutuksia, tukevat luottamusmiehiä ja ovat tarvittaessa yhteydessä työnantajiin.

– Koen olevani ihmisenä varsin humaani. Siksi Talentian jäsenkunta ja arvot tuntuivat heti omalta. Sosiaalialalla tehdään erittäin tärkeää työtä, jota arvostetaan palveluiden käyttäjien ja meidän tavallisten ihmisten parissa suuresti. Tavoitteena on, että tämä arvostus näkyisi jatkossa entistä vahvemmin myös itse työssä ja työoloissa, Konstantin sanoo.

>> Tutustu Talentian jäsenneuvonnan palveluihin