Uutinen

Kiitos Talentian jäsenille 6.2. Akavan ulosmarssiin osallistumisesta

Korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akavan ulosmarssit järjestettiin eilen 6.2. klo 14–16 Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa, Tampereella ja Turussa.

Lämmin kiitos kaikille Talentian jäsenille ulosmarsseihin osallistumisesta!

Ulosmarsseilla vastustettiin hallituksen suunnittelemia työelämäheikennyksiä. Toivomme, että hallitus kuuli viestimme ja kutsuu koolle neuvottelut, joissa haetaan yhteistyöllä ratkaisuja.

Akava on jo aiemmin tarjonnut hallitukselle ratkaisuehdotuksensa, mutta hallitus ei ole vastannut siihen. Ratkaisuehdotukseen voi tutustua tarkemmin täällä >> Paremman työelämän puolesta

Talentia jatkaa vaikuttamistyötään

Talentia vaikuttaa kaikin voimin sen eteen, etteivät hallituksen esittämät työelämän heikennykset ja sosiaaliturvan leikkaukset toteudu. Erityisen haitallinen Talentian jäsenten kannalta on vientivetoinen työmarkkinamalli, joka sysäisi naisvaltaiset alat pysyvään palkkakuoppaan.

Heikennykset muuttavat työelämää entistä epävarmemmaksi. Heikennykset osuvat myös nuoriin ja
Talentian mielestä työelämäuudistuksia pitäisi tehdä tasapainoisemmin. Nyt uudistuksia ajetaan yksipuolisesti, mikä lisää vastakkainasettelua ja yhteiskunnan jakautumista.