Hyvinvointialueille tulee tasopalkkajärjestelmä – mitä muutos tarkoittaa?
Hyvinvointialueilla otetaan tänä vuonna käyttöön uusi osaamiseen ja vastuuseen perustuva palkkausjärjestelmä, tuttavallisemmin tasopalkkamalli. Se korvaa aiemman, työn vaativuuteen perustuvan palkkausjärjestelmän.
Historiallista palkkausuudistusta työstettiin pitkään. Talentian neuvottelujohtaja Tuomas Hyytinen neuvotteli SOTE-sopimuksen palkkausjärjestelmästä toisena Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn edustajana.
– Talentia sai uuteen palkkausjärjestelmään hyvin läpi tavoitteitaan. Esimerkiksi sen, että jatkossa tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävässä toimivan valvomisesta maksetaan tasolisä, Hyytinen sanoo.
Miksi tasopalkkajärjestelmä otetaan käyttöön?
Tehtävän vaativuuteen perustuvaa palkkausjärjestelmä oli tarpeen uudistaa. Uusi järjestelmä ottaa aiempaa paremmin huomioon sosiaalihuollon vaativat tehtävät ja vastuut, henkilöstön osaamisen sekä tekee mahdolliseksi palkkakehityksen uran edetessä.
Milloin siirrytään uuteen järjestelmään?
Tasopalkkamalli otetaan käyttöön vaiheittain. Luottamusedustajat ja työnantajat valmistelevat talven ja kevään aikana tasokuvauksia ja kriteereitä paikallisissa palkkaustyöryhmissä.
SOTE-sopimuksen osalta malli tulee käyttöön viimeistään 1.10.2026. Osa hyvinvointialueista saattaa siirtyä tasopalkkamalliin jo aiemmin.
Mitä tasopalkkajärjestelmä tarkoittaa?
Verkkosivullamme pääset tarkemmin tutustumaan siihen, mitä tasopalkkajärjestelmä käytännössä tarkoittaa. Sivua päivitetään säännöllisesti. Kerromme muun muassa:
- Miten palkka muodostuu tasopalkkajärjestelmässä?
- Mitä ovat tasolisät?
- Pitääkö tehtävänkuvat päivittää?
- Miksi johtavat sosiaalityöntekijät eivät kuulu mihinkään palkkaryhmään?