Yrittääkö työnantaja keskeyttää tai siirtää vuosilomasi? – muista, ettei se enää käy

Suomen hallitus katsoi koronavirusepidemian olevan hallittavissa ja päätti luopua valmiuslain käytöstä, minkä seurauksena Suomi palasi normaalioloihin 16.6.2020.

Valmiuslain nojalla työnantajan oli mahdollista siirtää, perua tai keskeyttää työntekijän vuosiloma. Vuosilomien vahvistamista lykättiin useiden sellaistenkin Talentian jäsenten kohdalla, jotka eivät työpaikkansa ja asemansa vuoksi kuuluneet valmiuslain mukaisten poikkeusmääräysten piiriin.

Muista, että työntekijän vuosiloman siirtäminen tai keskeyttäminen ei ole enää mahdollista. Työntekijän on saatava pitää vuosilomansa sovittuna aikana.

Työnantaja saattoi myös edellyttää työntekijöiden olevan valmiudessa palaamaan työhön vuorokauden varoitusajalla ja lomailevan siten, että he olivat tavoitettavissa kaiken aikaa, esimerkiksi puhelimitse. Edes valmiuslakiin liittyvät asetukset eivät antaneet työnantajalle tällaisia valtuuksia.

Huomaa kuitenkin, että Koronavirusepidemian vuoksi työlainsäädäntöön tehdyt väliaikaiset muutokset pysyvät voimassa 30.6. asti, vaikka poikkeustila on ohi. Muutokset koskevat yksityisellä sektorilla työskenteleviä.

Esimerkiksi lomautusilmoitusaika on edelleen 5 päivää normaalin 14 päivän sijaan, ja lomautusta koskevien yhteistoimintaneuvottelujen kesto on 5 päivää. Työnantaja voi lomauttaa määräaikaisessa työsuhteessa työskentelevän työntekijän samoilla edellytyksillä kuin työntekijän, jolla on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Työnantaja voi lisäksi purkaa työsopimuksen koeaikana myös taloudellisella tai tuotannollisella perusteella.

Suomen hallitus on myös 5.6. esittänyt, että työttömyysturvalakiin, työttömyysetuuksien rahoituksesta annettuun lakiin ja työttömyyskassalakiin tehtyjen väliaikaisten muutosten voimassaoloa jatkettaisiin vuoden loppuun saakka. Talentia seuraa tilanteen kehittymistä.

>> Lue lisää, mitä poikkeusolojen päättyminen tarkoittaa työntekijän kannalta