Urapolku sosiaalialalla: Tässä työssä olen saanut kasvaa

Neljä sosiaalialan ammattilaista kertoo, miten ja miksi päätyi nykyiseen, mielenkiintoiseen työhönsä.

Marjo Raina

• TYÖ: Perheneuvolan esimies
• KOULUTUS: YTM, opettajan pedagogiset opinnot,   ratkaisukeskeisen psykoterapeutin opinnot
• TYÖPAIKKA: Vantaan kaupunki

Opinnot sosiaalialalla

”Kun aloitin opinnot Tampereen yliopistossa, meistä sosiaalityön opinnot aloittavista vain pari oli kaltaistani suoraan lukiosta tullutta. Silloin asia hieman vaivasikin minua, koska muilla oli niin paljon enemmän elämänkokemusta. Toisaalta myöhemmin olen saattanut hyötyä siitä, että olen ehtinyt saada niin paljon työkokemusta erilaisista työpaikoista sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta. Tämä on ammatti, jossa saa kasvaa valtavasti työn ja koulutuksen kautta.

Aika oli tuolloin toinen. Yliopiston opettajilla oli kielteinen ja väheksyvä näkemys sosiaalitoimesta. Työn korostettiin painottuvan taloudellisten etuuksien jakamiseen. Se ei vahvistanut ammatti-identiteettiä.

Valmistuin pahimpaan lama-aikaan vuonna 1994. Sosiaalialalla ei ollut niin hyvin töitä kuin nyt. Muutin pääkaupunkiseudulle. Työskentelin kolme vuotta Peijaksen sairaalassa sosiaalityöntekijänä ja toiset kolme vuotta Kuntoutussäätiöllä sosiaalityöntekijänä sekä ryhmäkouluttajana niin yksilö- kuin ryhmämuotoisessa työssä.

Töiden ohella suoritin opettajan pedagogiset opinnot. Ensimmäisen lapsen saatuani teinkin hoitovapaalla  opetustöitä Laurea-ammattikorkeakoulussa.

Mieheni suoritti lääkärin erikoistumisopintoja ja päivysti, joten perhetilanteen takia hain osa-aikaista työtä.  Pääsin Työterveyslaitokselle sosiaalityöntekijäksi työlääketieteen poliklinikalle tekemään työkykyarviointeja.

Se oli iso ja tutkimuksen kannalta kiinnostava tutkimulaitos, jossa ei arvostettu tai kehitetty asiakastyötä sillä tavoin kuin itse koin tärkeäksi.

Palasin Kuntoutussäätiölle. Malminkartanon kuntoutuskeskuksen ryhmäkouluttajana vedin paljon kuntoutuskursseja etenkin ammattiauttajille. Se oli kiinnostava näkökulma työelämään. Tiimi oli moniammatillinen ja koin, että ihmiset tulivat kohdatuksi kokonaisvaltaisesti. Aidot kohtaamiset ja asiakkaiden edistyminen ovat palkitsevinta auttamistyössä.

Kolmannen äitiysloman ja hoitovapaan aikana tein keikkatyötä Malminkartanon kuntoutuskeskukseen sekä Peijaksen sairaalan psykiatriselle suljetulle osastolle.

Harrastan aktiivisesti musiikkia, mihin liittyen olin opiskellut musiikkiterapian perusopintoja. Minua alkoi kiinnostaa yhä enemmän hoidollinen ja terapeuttinen työ, joten jätin kuntoutuksen maailman taakseni ja hakeuduin Vantaan perheneuvolaan. Tein perheneuvolan perustyötä ja pääsin muun muassa Ihmeelliset vuodet -ryhmänohjaajakoulutukseen.

En ollut koskaan ajatellut hakeutumista esihenkilöksi, kunnes Vantaalla tuli iso organisaatiomuutos ja minut valittiin arvalla tiimin vastuuhenkilön rooliin. Siinä täytyi tehdä puuttuvan esihenkilön, toimistosihteerin ja vahtimestarin hommia, mutta yllättäen pidinkin työstä. Sain osallistua johtoryhmään sekä muihin kokouksiin sidosryhmien kanssa.

Yllättäen pidikin roolistani tiimin vastuuhenkilönä.

Hain HUSin lastenpsykiatriaan vastaavan sosiaalityöntekijän tehtävään, jossa olin melkein viisi vuotta. Työhön kuului esihenkilötyötä koko lastenpsykiatrian toimialalla sekä asiakastyötä alkuarviointi- ja akuuttiyksikössä. Työn rinnalla suoritin ratkaisukeskeisen yksilöterapeutin koulutuksen.

Nykyiseen tehtävääni tulin hakeneeksi, kun HUSilta siirtyi lastenpsykiatrian ylilääkäri Vantaalle. Hän houkutteli minut hakemaan perheneuvolantoimintayksikön esihenkilön tehtävää. Tämä on esihenkilötyötä, jossa olen koko ajan asiakasrajapinnassa: teen palvelutarpeen arviointia ja työskentelen asiantuntijana moniammatillisissa tiimeissä.

On kiinnostavaa nähdä, kuinka suuret sotekeskushankkeet tulevat muuttamaan omaa työtäni. Voisin hyvin nähdä itseni vielä joskus pedagogisissa tai asiantuntijatehtävissä. Tai kokeilla jopa yrittäjyyttäkin.”

Kannustava työyhteisö rohkaisi kokeilemaan uutta

Merja Hietikko

• TYÖ: Varhaiskasvatuksen suunnittelija
• KOULUTUS: Sosiaalikasvattaja         
• TYÖPAIKKA: Ylöjärven kaupunki

”Työurani olen tehnyt päivähoidossa ja varhaiskasvatuksessa. Olen tehnyt kaikkia muita paitsi varhaiskasvatuksen johtajan töitä: ollut harjoittelija, lastenhoitaja, perhepäivähoidon ohjaaja, lastentarhanopettaja, päivähoidon alueohjaaja ja varhaiskasvatuksen aluejohtaja. Päiväkodin johtajakin olin hetken valmistuttuani vuonna 1996 sosiaalikasvattajaksi.

Lasten kanssa työskentely oli minulle selkeä haave. Koen itseni käytännön tekijäksi, joten en koskaan ajatellut työskenteleväni hallinnossa. Olin toimistolla ensin harjoittelussa, ja sitten minua pyydettiin aina uudelleen sijaiseksi, lopulta kokonaan. Tämä oli ehkä kaikkein vaikein siirtymä. Punnitsin moneen kertaan, haluanko istua koneen ääressä kahdeksasta neljään vai mennä lasten kanssa. En pelännyt haasteita vaan ennemminkin työn tekemisen mallia: olisiko minusta toimistotyöhön? Toimistolla oli kuitenkin todella hyvä henki, ja minua valmensi päivähoidon tarkastaja Tarja Järvinen, joka puhui minut ympäri mennen tullen.

Nykyisin ajattelen, että hyvä kun valitsin näin, kun ikääkin tulee. Lasten touhu on ihanaa, mutta myös fyysistä. En enää pärjäisi siellä kurahousuja pukemassa.

Haastava valinta oli myös se, kun vuonna 1998 olin perhepäivähoidon ohjaajan sijaisena ja hain sitä tehtävää, mutta organisaatiomuutoksen myötä sainkin aluejohtajan paikan. Tämä tarkoitti, että alaisuuteeni tulivat tietyn alueen päiväkodin johtajat. He olivat tuohon aikaan vielä hyvin autoritäärisiä, ja heidän esimiehenään oli ollut päivähoidon johtaja. Silloinkin vanha konkari  Tarja piti kovan palopuheen tämän tehtävän puolesta. Kehittämistä oli paljon, mutta yhdessä kuljimme polun: kulttuuri muuttui.

Muutaman vuoden välein olen opiskellut jotain. Tasainen kouluttautuminen antaa uusia ajatuksia ja pontta työhön.

Tärkeintä on kuitenkin työyhteisön henki sekä esihenkilö, joka luottaa. En tiedä, kumpi on muna, kumpi kana: antaako esihenkilö vastuuta, koska kokee että olet innostunut ja motivoitunut? Vai onko avain työyhteisön henki ja kokeilemisen kulttuuri – se, että on turvallista kokeilla ja yrittää?

Kun aikoinaan tein lastenhoitajan sijaisuuksia Tampereella eri päiväkodeissa ja hoidin erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia, minulta ei koskaan kysytty lapsia koskevissa pala-vereissa mitään. Silloin ajattelin, että jos joskus olen päiväkodin johtaja, arvostan tiimissä jokaista.

Hyvinvointikoordinaattorin työssä Ylöjärvellä minun piti johtaa hyvinvointityötä ylöspäin aina kaupungin johtoryhmään asti. Silloin valvoin iltaisin miettien, miten saan heidät ymmärtämään, että kuntalaisten hyvinvointiin liittyvät tehtävät on määritelty kuntalaissa ja että ne ovat yhtä tärkeäitä kuin talous. Esimies oli tärkeässä asemassa: olen tullut kuulluksi niin pitkälle kuin mahdollista. Vaikka asioita ei voisi muuttaa, ymmärryskin auttaa.

Olen nyt opintovapaalla ja opiskelen palvelumuotoilun perusteita. Pidän työstäni enkä ole palanut loppuun, mutta työmäärä ja vastuut ovat kasvaneet viime vuosina. Toiveissa on, että eri alueiden asiantuntijoita palkataan lisää tulevaisuudessa.

Haluan olla suunnittelija ja koen olevani nyt työurani huipulla. Olen kaikkiaan todella onnellinen urastani. Vaikka joskus olisi raskaitakin aikoja, niistäkin jää aina jotain käteen.”

Merjan vinkit motivaatioon

1. Hakeudu sinne, mistä nautit. Varhaiskasvatuksessa on tärkeää aidosti rakastaa lapsia. Tämä ei ole vain työtä, sillä varhaiskasvatusvuodet ovat lasten ainutkertainen elämänvaihe. Jokaisessa työssä on tylsiä rutiineja, mutta ne on tärkeä jakaa tasaisesti tiimissä.
2. Kehitä omaa osaamistasi. Yhteiskunta muuttuu koko ajan, joten opiskelusta valmistuessa ei ole valmis. Kouluttautumisesta saa paljon myös itselle – sen tuoma osaaminen on jotain, jota kukaan ei saa sinulta koskaan pois.
3. Johda itseäsi ja opi tuntemaan itsesi. Mieti, mitä sinä tuot mukanasi tiimiin ja työpaikalle saapuessasi. Oletko innoittaja vai latistaja? On tärkeää kuunnella toisia ja kunnioittaa myös muiden ammattitaitoa.

Sosiaalialan koulutus toi luvattuja monia mahdollisuuksia

Tuula Metsämäki

• TYÖ: Palkkaturva-asiantuntija
• KOULUTUS: Sosionomi (AMK)
• TYÖPAIKKA: Uudenmaan ELY-keskus

”Sosionomiksi opiskellessani tulin työ- ja elinkeinotoimistoon harjoitteluun, koska halusin saada kokemusta erilaisista työpaikoista. Oli yllätys, millaisia tehtäviä TE-toimistossa voi sosionomina tehdä. Olin ajatellut, että tulevaisuudessa työskentelisin ehkä kunnan sosiaalityössä tai yhdistyksessä. Olin opiskellut aiemmin lähihoitajaksi, mutta terveydenhuolto ei ollut oma alani. Sain kokeilla TE-toimiston harjoittelussa erilaisia tehtäviä, ja työ tuntui luontevalta. Kotiuduin hyvin myös työyhteisöön.

Opintojen loppuvaiheessa sain määräaikaisen sijaisuuden, mistä lähtien olen työskennellyt eri tehtävissä työllistymistä edistävissä palveluissa valtionhallinnossa. Alalle juurruttuani huomasin, että TE-puolen työtehtävissä on paljon sosionomeja.

Sosionomin koulutus antoi hyvät valmiudet kohdata asiakkaita ja  ymmärtää erilaisia elämäntilanteita.

Ansion menetys ei ole ainoa haaste, joka asiakkaalla saattaa elämässään olla. Koulutus auttaa myös ymmärtämään, miten palvelukenttä toimii ja miten julkiset palvelut on järjestetty. Toki itse työ on aina spesifiä ja se pitää opetella. Alan lainsäädäntö pitää   ottaa haltuun.

Nykyisessä työssäni ELY-keskuksen palkkaturva-asiantuntijana käsittelen palkkaturvahakemuksia ja teen alkuvaiheen valmistelutyötä, kuten täydennyspyyntöjä.

Valmistelutyön jälkeen lakimiehet ja ylitarkastajat tekevät päätökset. Asiakaspalvelua on lähinnä sähköpostilla ja puhelimessa.

Joskus käy mielessä, palaisinko ehkä vielä koulutukseni mukaiseen työhön lähemmäs asiakkaita. Olen myös harkinnut jatkokouluttautumista ja toisenlaisia asiantuntijatehtäviä. Suoritin avoimessa yliopistossa työoikeuden perusopinnot, sillä työsopimuslainsäädännön tuntemuksesta on hyötyä työssäni.

Ainakin toistaiseksi nykyinen tehtäväni tuntuu urani kannalta parhaalta vaihtoehdolta. Tässä työssä myös työn ja perhe-elämän yhdistäminen on helppoa, ja työnantaja tukee sitä. Säännöllinen työaika tuo ennakoivuutta. Välillä voi tulla kiirettä ja ruuhkahuippuja, mutta en ole kokenut työtä liian kuormittavaksi.

Asiakastyössä saattoi tulla riittämättömyyden tunne, kun ei pystynyt kiireen takia tekemään työtään sillä  tasolla kuin ammatillisesti haluaisi. Työssäni korostuu tietynlainen autonomisuus ja yksin tekeminen, mikä on joskus haaste. Työyhteisö on aina ollut minulle tärkeä, saan siitä voimaa. Teimme jo ennen koronatilannetta paljon etätöitä. Kaikkine etätyön hyvine puolineenkin kaipaan yhdessä tekemistä ja tiimiä. En haluaisi tehdä loppuelämääni vain etätöitä.”

Tuulan vinkit työelämän alkuun

1. Opintojen aikaiset harjoittelut ovat hyvä tilaisuus tutustua erilaisiin töihin. Suhtaudu niihin avoimin mielin: kokeilemalla voi myös poissulkea vaihtoehtoja. Kokemus ja ymmärrys erityyppisistä töistä on hyödyksi.
2. Opinnäytetyön kautta  voi avautua työmahdollisuuksia. Opinnäytetyön voi esimerkiksi nivoa harjoitteluun, ja tai tehdä muuten yhteistyössä mahdollisen tulevan työnantajan kanssa.
3. Vierailuja työpaikoille on hyvä järjestää vaikkapa opiskelukavereiden kanssa itse kunkin työharjoittelupaikoille. Opiskelijana voit kysyä suoraan sinua kiinnostavista paikoista, saisitko tulla tutustumiskäynnille.

Urapolku sote-johtajuuteen alkoi kymmenestä kotiäitivuodesta

Sari Hellsten

• TYÖ: Sosiaali- ja terveysjohtaja
• KOULUTUS: YTM       
• TYÖPAIKKA: Jämsän kaupunki

”Kun minua vinkattiin hakemaan nykyiseen tehtävääni ja muutkin hakijat olivat todella hyviä, ajattelin, että kyllä minullakin näköjään on jotain uutta tarjottavaa. Olen tullut alalle yli nelikymppisenä – iässä, jonka usein ajatellaan olevan vähän toivoton uran kannalta. Ehkäpä juuri laaja elämänkokemus on kuitenkin tuonut näkemystä ja ajattelutapaa, joka vetoaa nykyajan työmarkkinoilla.

Tulen työläisperheestä, jossa ei varsinaisesti kannustettu kouluttautumaan. Menin kauppaopistoon, kuten muutkin naapurin tytöt, ja tein töitä pankissa ja asiakaspalvelusihteerinä. Haaveilin, että näkisin maailmaa.

Olin kiinnostunut yhteiskunnallisesta alasta ja silloisen mieheni kannustamana hain yliopistoon, jonne en uskonut koskaan pääseväni. Koska sosiaalityön opintoihin pääsi tuohon aikaan matalammillakin pisteillä, uskaltauduin pyrkimään sinne. Pääsin sisään toisella yrittämällä.

Mieheni oli rauhanturvaaja. Kun lapset olivat pieniä, lähdimme ulkomaille. Vasta lähes kymmenen vuoden kuluttua, palattuani Suomeen pystyin toden teolla opiskelemaan. Kun viimein pääsin luennoille ja tapaamaan muita ihmisiä – hurahdin aivan täydellisesti!

Ensimmäinen tämän alan työpaikkani oli terveyssosiaalityöntekijänä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, jossa tein sijaisuuksia yhden kesän. Sen jälkeen työskentelin kolme ja puoli vuotta Kangasalan terveyskeskuksen sosiaalityöntekijänä ja potilasasiamiehenä.

Ohjatessani asiakkaita vammaispalveluihin kiinnostuin vammaispuolen sosiaalityöstä.

Vammaispalveluissa  vapautuikin sosiaalityöntekijän virka, johon päädyin työskentelemään vajaaksi kahdeksi vuodeksi.

Joku totesi, että vielä kun sinulla olisi kuntoutuksesta tietoa, niin hallussasi olisi hyvä paketti: sosiaalityö, vammaispalvelu ja kuntoutus. Työskentelin Ikaalisten kylpylässä vuoden sosiaalityöntekijänä, mutta koin, ettei yksityisen puolen sosiaalityö ole minua varten.

Olin haaveillut asuvani ja työskenteleväni Helsingissä. Tulin valituksi erityissosiaalityöntekijäksi ikääntyneiden palveluihin Helsingin kaupungin palvelukseen. Siellä kehittäminen ja kouluttaminen oli jatkuvaa, ja pääsin esimieskoulutukseen. Työskentelin vajaan vuoden myös johtavan sosiaalityöntekijän sijaisena.

Kaupungin tavat toimia olivat sellainen oppikoulu, josta sain urallani ehkä parhaat eväät – vain olemalla kaupungin toiminnassa mukana.

Sosiaalinen verkostoni oli kuitenkin Pirkanmaalla, joten kolmen Helsingin vuoden jälkeen aloin katsella siihen suuntaan. Tulin valituksi Virroille hyvinvointijohtajan virkaan. Nimike ei ollut osuvin: työ oli käytännössä sosiaali- ja terveysjohtajan työtä.

Pienellä paikkakunnalla työnkuvasta voi tulla liiankin laaja. Kun Virroilla jouduin ottamaan jopa lastensuojelun sosiaalityöntekijän töitä vastuulleni, se oli liikaa.

Kollegat ovat aina olleet mukavia, mutta työskentely poliitikkojen kanssa voi olla kinkkistä, mikä myös saa meitä johtavia viranhaltijoita liikkeelle kunnissa. Neljän vuoden jälkeen hainkin erään kaupungin vanhuspalvelujen johtajan virkaa; en tullut valituksi. Soveltuvuustestieni tulokset jäivät kuitenkin arkistoon ja nimi mieleen, sillä viime vuoden tammikuussa rekrytointikonsultti soitti ja kehotti minua hakemaan nykyistä paikkaani.

Olen ollut kiinnostunut asioista ja kiitollinen siitä, että olen päässyt niitä toteuttamaan. Minua on aina ohjannut intohimo uuteen. Minulla oli paljon patoutunutta tekemisen tarvetta oltuani lähes kymmenen vuotta kotiäitinä maailmalla. Tarve päästä työelämään oli sen jälkeen kova.

Aina pitäisi olla uutta haastetta, siinä mielessä olen hieman parantumaton. Viimeksi tein Oulun yliopistoon moniammatilliset sosiaali- ja terveysalan johtamisopinnot, jotka oli suunnattu sote-johtajille. Nyt olen etsinyt itselleni työnohjausta tai valmennusta. Keskustelut samanlaista työtä tekevien kanssa rakentavat ammatillista itsetuntoa.”

Sarin vinkit uskaltamiseen

1. Pohdi omia mielenkiinnon kohteita ja kuuntele sisäistä ääntä. Se on se, mikä meitä kuljettaa ja kannustaa eteenpäin. Asiat eivät tapahdu heti, mutta jos on päämäärä, keinot siihen pääsemiseksi on tapana löytyä.
2. Kokeile erilaisia töitä, se kannattaa. Sitä kautta löytyy parhaiten oma työsarka.   Sosiaalialalla töitä on joka tapauksessa hyvin tarjolla, ja myös vanhaan pääsee usein takaisin.
3. Voit edetä moneen suuntaan työuralla – aina ei välttämättä tarvitse mennä ylöspäin. Olen ajatellut, että jos tämä työ käy jonain päivänä liian vaativaksi, voin aina palata säännöllisempään viranhaltijatyöhön.  Voisin hyvin kuvitella vielä jossain vaiheessa työskenteleväni taas sosiaalityöntekijänä.

(Teksti: Taina Ahtela)