Miksi Talentia kannatti valtakunnansovittelijan sopimusehdotusta kunta-alalle? 

Kunta-ala jäi viime viikolla ilman uutta sopimusta, kun valtakunnansovittelijan ratkaisuehdotus ei kelvannut Tehylle ja Superille. Miksi Talentia kannatti valtakunnansovittelijan esitystä?

Valtakunnansovittelijan ehdotus on laaja kokonaisuus ja kompromissi, jossa on hyviä ja huonoja kohtia. Talentian hallitus pohti näitä ja katsoi, että koronakriisin keskellä esitetty kokonaisratkaisu oli se, mitä sovittelussa oli mahdollista saada.

Palkankorotukset olisivat noudattaneet yleistä linjaa, toisin kuin jotkut tahot väittävät, ja yleiskorotus olisi tullut tänä kesänä ja toinen ensi keväänä. Lisäksi olisi tullut paikallinen erä neuvoteltavaksi keväälle 2021. Toki on niin, että Talentian tavoite usean vuoden palkkaohjelmasta ei sisältynyt valtakunnansovittelijan esitykseen, joten se olisi jäänyt odottamaan seuraavaa neuvottelukierrosta.

Nyt tilanne on se, että kunta-alalla jatketaan vanhojen työehtojen mukaan. Kiky-tunnit pysyvät, palkankorotuksia ei tule. Onneksi sentään lomarahaleikkaukset päättyivät viime vuoteen, joten tänä kesänä lomarahat maksetaan täysimääräisenä.

Neuvottelupöytään pitäisi päästä pian takaisin

Talentian jäsenten edun mukaista olisi päästä palaamaan mahdollisimman pian neuvottelupöytään. Mitä kauemmin sopimukseton tila jatkuu, sitä heikommaksi muuttuu työntekijöiden neuvotteluasema. Taloustilanne ei tästä ainakaan kohene.

Neuvotteluiden jatkaminen vasta syksyllä tarkoittaa sitä, että myös palkankorotukset siirtyvät ja jokainen kuukausi jäädään jälkeen yleisestä linjasta. Palkkakehitys on siis ollut negatiivinen  1.4.2020 alkaen muihin aloihin nähden.

Valtakunnansovittelijan ehdotuksessa kiky-tunnit olisivat poistuneet kaikista työaikamuodoista ja työaika lyhentynyt 30 minuuttia viikossa kaikilla Talentian jäsenillä.

Muut alat saivat sopimukset lakkoillen ennen kunta-alaa, joten siksi ne pääsivät kiky-tunneista eroon aiemmin. Näissä aikaisemmin sovituissa työehtosopimuksissa pelin henki on ollut se, että työnantaja on saanut kiky-tuntien poistosta jonkinlaista kompensaatiota.

Hyvää hyvyyttään ei työnantaja kiky-tunneista olisi luopunut myöskään kunta-alalla, vaan kompensaatio rakentui muun muassa lomarahan vaihdosta vapaaksi ilman paikallista sopimista ja palkankorotusten paikallisesta erästä. Työaikaan liittyvä kompensaatio olisi ollut jaksotyön jaksojen ja yövuoron pituutta koskevat muutokset sekä työajan enimmäismäärän tarkastelujakson muuttaminen 12 kuukauteen.

Sote-sopimukseen kuului myös sosiaalialan henkilöstö

Valtakunnansovittelija esitti sote-henkilöstölle uutta työehtosopimusta, joka olisi tullut voimaan 1.3.2022  Sote-sopimukseen kuului myös sosiaaliala, eli Talentian väki olisi ollut mukana, eivät pelkästään hoitajat. Palkkahinnoittelun uudistaminen olisi neuvoteltu ja se olisi tullut voimaan seuraavan sopimuskauden alusta. Uuden sopimuksen neuvotteleminen on tarkkaa puuhaa ja pitää tehdä huolella. Siksi aikataulu uuden sopimuksen voimaantulolle oli realistinen.

Varhaiskasvatuksen OVTES-siirto olisi mennyt samalla askelluksella. Ratkaisu olisi turvannut kaikille kelpoisille, myös sosionomitaustaisille varhaiskasvatuksen opettajille samat palkkaus- ja työaikamääräykset.

Varhaiskasvatuksen opettajien sak-aikaa eli suunnittelu-, arviointi- ja kehittämistyöaikaa koskeva sopimusmääräys olisi säilynyt ja kaikille kelpoiselle varhaiskasvatuksen opettajalle ja johtajalle olisi annettu jatkossakin vuosittain viisi ylimääräistä vapaapäivää entisin ehdoin. Vapaapäivät olisivat tulleet osa-aikaisellekin kokonaisina päivinä, joiden arvona olisi ollut kiky-tuntien poistumisen jälkeen 7 tuntia 39 minuuttia.

Sitten lopuksi:  Talentian hallitus katsoi, että kikyn poistuminen ja kaikkien jäsenten työajan lyhentyminen, yleisen linjan palkankorotukset tälle ja ensi vuodelle, sopimuskauden aikana mahdollisuus olla mukana neuvottelemassa sote-sopimuksesta ja varhaiskasvatuksen sopimusalasiirrosta ja varmuus työehdoista 28.2.2022 asti, olisi ollut parempi vaihtoehto kuin olla ilman sopimusta.

Kuinka todennäköistä on, että syksyllä saadaan koronakriisin runteleman talouden oloissa parempi sopimus, jossa palkankorotukset ja kikyn poistaminen tehtäisiin takautuvasti 1.4.2020 alkaen?

Tero Ristimäki

Talentian puheenjohtaja