Tiedote

Talentian kysely: Työttömyys on lisääntynyt räjähdysmäisesti vastavalmistuneilla sosiaalityöntekijöillä ja sosionomeilla

Neljä ihmistä istuu vierekkäin tuoleilla käsissään kansiot.

Adobe Stock

Vastavalmistuneista sosiaalialan ammattilaisista 11 prosenttia oli työttömänä keväällä 2026, selviää Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian kyselystä vuosina 2025–2026 sosiaalialalta valmistuneille.

Alan työllisyystilanne on heikentynyt nopeasti. Edellisvuoden Talentian Vastavalmistuneiden urapolut 2025 -selvityksessä työttömänä oli vain kolme prosenttia sosiaalialan vastavalmistuneista.

– Tilanne on järkyttävä ja herättää syvää huolta. Vain vuodessa alan uusien ammattilaisten työttömyys on kasvanut räjähdysmäisesti. Vielä vähän aikaa sitten sosiaaliala tarjosi lähes varman työpaikan, kun alalla oli pulaa työntekijöistä. Nyt tilalle on tullut työttömyys, sanoo kyselyn tekijä, Talentian opiskelijatoiminnan koordinaattori Sanna Marttinen.

Sosionomeista 14 prosenttia kertoi olevansa työttömänä kyselyn aikaan, kun viime vuoden kyselyssä luku oli kolme prosenttia. Sosiaalityöntekijöistä ilman työtä oli neljä prosenttia. Vuosi sitten kaikki vastavalmistuneet sosiaalityöntekijät olivat töissä.

Vakituinen työpaikka sosiaalialalla on entistä harvinaisempi

Vastavalmistuneista sosiaalialan ammattilaisista yhä harvempi työskentelee vakituisessa työ- tai virkasuhteessa. Alle puolella, 43 prosentilla, on vakituinen työpaikka. Viime vuoden kyselyn mukaan vakituisena työskenteli 63 prosenttia.

Samaan aikaan määräaikaisten työ- ja virkasuhteiden osuus on kasvanut. Vastavalmistuneista 36 prosenttia työskentelee määräaikaisina, kun viimeksi luku oli 28 prosenttia

Vakituisten työpaikkojen osuus on laskenut sosiaalityöntekijöillä 22 prosenttiyksikköä viime vuodesta: Kyselyn aikaan 56 prosenttia työskenteli vakituisena, vuosi sitten vielä 78 prosenttia.

Sama kehitys näkyy myös sosionomeilla. Heistä 37 prosentilla oli vakituinen työ- tai virkasuhde, kun vuosi sitten vakituisena työskenteli 60 prosenttia sosionomeista.

– Sosiaalialan heikentyneen työllisyystilanteen taustalla näkyvät hyvinvointialueiden säästöt, jotka heijastuvat koko alalle. Myös sosiaalialan järjestöistä on lähtenyt työpaikkoja, kun niiden rahoitusta on leikattu. Tilanne on ristiriitainen: lakimuutoksissa painotetaan nyt sosiaalityötä ja sosiaaliohjausta, samaan aikaan kuitenkin vähennetään alan ammattilaisia, Marttinen sanoo.

Vastavalmistuneiden urapolut -minikyselyyn 4.–17.5.2026 vastasi 271 vuosina 2025 ja 2026 valmistunutta Talentian jäsentä. Vastausprosentti oli 25. Talentia selvittää joka toinen vuosi vastavalmistuneiden jäsentensä sijoittumista työmarkkinoille. Viimeksi laaja kysely toteutettiin vuonna 2025, jolloin näkyi jo merkkejä alan työllisyystilanteen heikkenemisestä. Nyt tehdyllä kyselyllä haluttiin selvittää tämänhetkistä tilannetta.

Lisätietoja:

Sanna Marttinen

Opiskelijatoiminnan koordinaattori
Opiskelijatyö ja oppilaitoskäynnit, opiskelijarekrytointi ja -tapahtumat
09 3158 6043