Talentia: Sosiaalihuollon palveluvalikoiman periaatteet eivät saa heikentää asiakkaiden oikeuksia

Hallitus valmistelee hanketta, jossa säädetään sosiaalihuollon palveluvalikoiman periaatteista. Uudistuksen vaikutukset asiakkaiden oikeuksiin ja palvelujen saatavuuteen on arvioitava huolellisesti, vaatii Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Vaarana on, että uudistus heikentää asiakkaiden oikeuksia ja palvelujen saatavuutta, jos periaatteet ohjautuvat liikaa säästö- ja resurssilähtöisesti.
Esityksen mukaan painopistettä asiakaslähtöisistä oikeusperiaatteista siirretään palveluvalikoiman resurssiperusteisiin linjauksiin, sillä ehdotetut kustannusvaikuttavuuden ja vaikuttavuuden periaatteet ovat lainsäädännössä uusia. Talentia pitää muutosta merkittävänä.
– Palveluvalikoiman periaatteissa on käytännön tulkinnan vuoksi oltava hierarkia. Asiakkaiden yhdenvertaisuus, ihmisarvo ja asiakkaan etu on oltava perusta, johon muita periaatteita sovitetaan. Ne eivät saa jäädä kustannus- ja vaikuttavuusperusteisten ratkaisujen varjoon, painottaa Talentian yhteiskuntavaikuttamisen johtaja Jenny Suominen.
Talentia pitää tärkeänä, että lakisääteisten palvelujen saatavuus turvataan jatkossakin sosiaalihuoltolaissa. Periaatteiden tulkinta ei saa johtaa siihen, että esimerkiksi ennaltaehkäiseviä palveluja vähennetään, vaikka niiden laiminlyönti voi johtaa suurempiin ongelmiin ja kustannusten kasvuun tulevaisuudessa.
Tietopohja riittämätön päätösten tueksi
Sosiaali- ja terveydenhuollon periaatteiden on tarkoitus vastata toisiaan, mutta sosiaalihuollossa vaikuttavuustieto ja sen hyödyntämisen rakenteet ovat vasta kehittymässä. Talentia on pitkään vaatinut sosiaalihuollon T&K-rakenteen vahvistamista.
Palveluvalikoiman periaatteiden käyttöönoton myönteinen seuraus voisi olla, että ne lisäisivät tarvetta kerätä ja hyödyntää ajankohtaista tietoa sosiaalihuollon tarpeista ja palvelujen vaikuttavuudesta.
Sosiaalihuoltoon tarvitaan selkeitä mittareita ja kriteerejä esimerkiksi tarpeen ja vaikuttavuuden arviointiin. Tämä lisää sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämistyön merkitystä.
– Palveluvalikoimaa priorisoivan päätöksenteon on perustuttava vahvaan tietopohjaan. Nykyinen tietopohja ei ole riittävä. Siksi on välttämätöntä kirjata lakiin asiakkaan elämän pitkäjänteinen seuraaminen, vahvistaa rakenteellista sosiaalityötä ja luoda sosiaalihuoltoon T&K-rakenne, Suominen toteaa.
Periaatteet voivat lisätä eettistä kuormaa työntekijöille
Talentia huomauttaa, ettei tässä vaiheessa ole vielä selvää, miten sosiaalialan ammattihenkilö voi soveltaa palveluvalikoiman periaatteita yksittäisen asiakkaan vaihteleviin elämäntilanteisiin.
Vaikuttavuuden arvioinnissa on huomioitava sekä yksilön hyvinvointihyödyt että palvelujen pitkäaikaiset vaikutukset.
– Periaatteiden tulkinta voi koetella ammattieettistä kestävyyttä ja kaventaa viranhaltijan harkintaa, jolloin suuri osa vastuusta ja eettisestä kuormasta jää yksittäisille työntekijöille, Suominen varoittaa.
Talentia lausui sosiaalihuollon palveluvalikoiman periaatteista sosiaali- ja terveysministeriön sidosryhmäkuulemistilaisuudessa 8.9.2025. Esitys etenee varsinaiselle lausuntokierrokselle lokakuussa.
